Mercedes-pomo: Tallimääräys ei ole aiheuttanut ongelmia

Mercedeksen urheilujohtaja Toto Wolff kehuu Nico Rosbergin joukkuehenkeä.
Tallipäällikkö Ross Brawnin Rosbergille antama jyrkkä määräys olla haastamatta tallikaveriaan Lewis Hamiltonia Malesian GP:n lopussa ei ollut myönteinen kokemus saksalaiselle, mutta hän on hyväksynyt perusteet päätökselle, jonka ansiosta palkintokorokkeelle nousi Hamilton.
– Kilpa-ajajana syvällään sisimmässään [Rosberg] ei ole iloinen siitä. Mutta hän ymmärtää miksi päätös tehtiin, Wolff kertoi Autosportille.
Vielä viime vuonna Mercedes keräili loppukaudesta selvästi vähemmän pisteitä kuin neljä kärkitallia. Rosberg ja eritoten Michael Schumacher myös keskeyttivät luvattoman monia kisoja. Vastaavaa ei haluta kokea tänä vuonna.
– On myös pidettävä mielessä, että kyse on myös tallista ja siitä, mistä tilanteesta se tulee.
– Kuvittele jos Red Bullit olisivat törmänneet – molemmat näyttäisivät idiooteilta. Me siis teimme varovaisen ratkaisun. Ratkaisu oli oikea kun miettii, missä olimme vuonna.
Tallin sisällä määräyksestä on keskusteltu ja kuljettajakaksikon ystävyys ei ole kärsinyt.
– Me olemme hoitaneet asian kisan jälkeen. Ross ja minä istuimme alas kuljettajiemme kanssa, eikä mitään ongelmaa ollut.
– Meillä on kaksi kuljettajaa, joilla on hyvä keskinäinen suhde ja sellainen kuljettaja kuin Nico, joka on hyväksynyt päätöksen, joka ei ollut hänelle mieleinen. Tallissa ei ole kiistaa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”