Lewis Hamilton: ”Mercedes toiseksi nopein”
Mercedeksen Lewis Hamilton uskoo, että tallin auto voi tällä kaudella kehittyä sarjan kilpailukykyisimmäksi. Alkukaudesta Red Bull on ollut ainakin puhtaassa nopeudessa edellä, mutta tilanne voi vielä muuttua.
– Me olemme toiseksi nopein talli, mikä on massiivinen bonus. Mutta jos jatkamme työskentelyä kuten tähän mennessä, me voimme olla nopein jossain vaiheessa vuotta, Hamilton arveli BBC:n mukaan.
Malesiassa Hamilton ajoi lopulta kolmanneksi reilut 12 sekuntia voittaneesta Sebastian Vettelistä jäljessä. Nopeampaakin olisi mahdollisesti päässyt.
– Valitettavasti meillä ei ollut tarpeeksi polttoainetta autossa, erityisesti minulla, joten säästin bensaa alkaen kierrokselta 25 tai jotain. Oli siis mahdoton tehtävä haastaa kärkeä.
– Lopussa säästelin polttoainetta niin, että et edes usko. Nostelin jalkaa kaasulta ja annoin rullata vähän joka paikassa, joten ei ollut mitään mahdollisuutta taistella ympärillä olevien ihmisten kanssa.
Tallikaveri Nico Rosberg, jota käskettiin jättää Hamilton rauhaan kisan lopussa, saa kehut ex-mestarilta.
– Meillä oli iso palaveri tiimin kanssa ja kaikki ovat olleet fantastisia. Jätkät tekivät hienoa työtä ja erityisesti Nico teki poikkeuksellista duunia ja osoitti kypsyyttä. Tilanne oli omalaatuinen ja vaikea minulle ja tulen työskentelemään kovaa, että en ole siinä asemassa uudestaan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä