Räikkösen pomo luottavainen autosta: ”Pitäisi olla hyvä aika-ajoissa ja kisoissa”
Kimi Räikkösen edustaman Lotus-tallin päällikkö Eric Boullier uskoo, että noin viikko sitten esitelty E21-auto on vähintäänkin absoluuttisesti edeltäjäänsä nopeampi sekä yhdellä kierroksella että kisavauhdissa.
Formula ykkösissä pitää tosin tunnetusti juosta pysyäkseen paikoillaan ja kysymysmerkkinä on yhä kilpailijoiden suorituskyky.
– Olemme miettineet kaikkia osa-alueita uuden auton suunnittelussa ja tavoitelleet parannuksia sellaisilla alueilla, joilla mielestämme on suhteellisia heikkouksia. Samaan aikaan olemme jatkaneet vahvuuksien kehittämistä, Boullier sanoi RichlandF1-sivuston haastattelussa.
– Tietenkin samaan pyrkivät kaikki muutkin! Me olemme luottavaisia, että E21-auton pitäisi olla hyvä niin aika-ajoissa kuin kisaolosuhteissakin, mutta kuinka hyvä se on suhteessa vastustajiin, jää vielä nähtäväksi.
LUE MYÖS:
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi