Sauberin varakuljettajalle pettymys – tallilta melkoisen korni vastaus
Kuva: Getty Images
Sauberin testi- ja varakuljettajana aloittava alankomaalainen Robin Frijns on esittänyt tyytymättömyytensä sopimukseensa kotimaansa mediassa.
Junioriluokissa vahvasti menestynyt Frijns kertoo, että aluksi askeleelta urallaan vaikuttanut diili on osoittautumassa odotettua heikommaksi: 21-vuotias on saanut kuulla, että hänen läsnäoloaan ei tulla tarvitsemaan talven testeissä.
– Epäilen, että minulla ei tule olemaan tänä vuonna paljon tehtävää, Frijns sanoi Formule1.nl -sivustolle.
– Tammikuun 30. päivä käyn tehtaalla ja toivon saavani asiaan lisää selvyyttä. Asianlaita nimittäin on, että talven testit eivät ole ainoat, joihin minun ei tarvitse osallistua, vaan myös perjantaitestaus näyttää epätodennäköiseltä.
Nuorukainen sanoo, että hänellä on tulevalle kaudelle vähän kilpailuvaihtoehtoja ja epäili edessä olevan ”vaikea vuosi”. Mikä pahinta, tallilla ei ole oma simulaattoria, jota Frijns voisi käyttää.
Tallin edustaja sen sijaan kehui sivustolle mahdollisuuksia, joita heidän tuore kuskinsa saa nyt kokea.
– Robin saa mahdollisuuden osallistua teknisiin palavereihin, keskustella insinöörien kanssa sekä osallistua kunto-ohjelmaamme. Yhdessä ne tulevat tarjomaan hyvän pohjan tulevaisuudelle.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Järkyttävä uutinen: Juha Miettinen on kuollut onnettomuudessa
- Rallimaailmasta jysähti iso uutinen: Ott Tänak Toyotalle
- Mercedes ja Red Bull jäivät kiinni ovelasta tempusta – F1-sarja puuttui peliin välittömästi
- Rallin MM-sarjassa muhii jättipaukku – HS: Jari-Matti Latvalan leuka loksahti
- Drift Masters 2026: Aikataulu, kuskit, Ahvenisto, mistä katsoa?
- Kanarian MM-ralli 2026: Erikoiskokeet, tv-lähetykset ja osallistujat
- Kalle Rovanperä: paluu!
- Kalle Rovanperä rikkoi hiljaisuuden somessa – paljastuksia yksityiselämästään
- Toto Wolff paljastaa: Mercedeksen tähtikuljettajat olivat lähellä saada kenkää
- Janni Hussilta raju paljastus: koki MM-rallireissussa todella kovia