Räikkösen tallikaveri toivoo Kimistä apukuskia 2013 – "Toivon, että maksaa takaisin"
Romain Grosjean uskoo jatkoonsa Lotuksella ensi vuonna, vaikka talli ei vielä ole vahvistanut hänen sopimustaan.
26-vuotias on tällä kaudella lähinnä muistettu kolhuista, mutta hän on ajanut myös palkintokorokkeelle kolme kertaa – ja ilman em. kolhuja luku saattaisi vahvojen lauantaisuoritusten ansiosta hyvinkin olla korkeampi.
– Tämä on ihan hyvä ensimmäiseksi vuodeksi, mikä poistaa paineita. Ranskassa minuun on asetettu paljon odotuksia ja olen iloinen ollessani [Lotuksella], Grosjean sanoi Abu Dhabissa paikalliselle Sport360-lehdelle.
Ranskalainen on kuitenkin kaukana kuljettajien sarjan kolmossijasta taistelevasta tallikaveristaan, Kimi Räikkösestä, pisteissä. Tulokas myöntääkin, että avustava asema tässä tilanteessa on suotavaa. Ensi vuonna hän vastaavasti odottaa samoja palveluksia Räikköseltä, mikäli sarjatilanne sitä vaatii.
– Tällä hetkellä Kimin auttaminen on normaalia, ja jos ensi vuonna tilanne on päinvastainen, toivon, että hän maksaa sen takaisin.
– Kimin kanssa työskentely sujuu varsin hyvin. Hän ei puhu paljon, emmekä tunne toisiamme hyvin radan ulkopuolella, mutta radalla ja tallin sisällä olemme tyytyväisiä tallikaveruudesta.
LUE MYÖS:
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly
- Unkarin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- George Russell: ”Haluan vain autoni olevan samanlainen kuin Kimi Antonellilla”
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Belgian GP 2026 – F1: Tulokset ja uutiset
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- George Russellin katastrofi Belgiassa oli Kimi Antonellin avain onneen – MM-taistelu tiivistyy

- Kaksi Max Verstappenin ulosajoa riitti – Red Bull palaa vanhaan ratkaisuun Belgiassa
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Suomen MM-ralli 2026: Reitti, aikataulu, liput, osallistujat ja televisiointi
- F1-autoille povatut vaikeudet kävivät toteen Belgian harjoituksissa – ”Kuin hidastetusta elokuvasta”
- Kimi Antonelli paalulle Belgiassa – Valtteri Bottakselle tärkeä päänahka
- Toto Wolffilta tyly viesti George Russellille
- Isack Hadjarille jättirangaistus – takarivi kutsuu