Lotus-pomo paljasti: Vettel pakotti Kimi Räikkösen pysähtymään

Lotuksen ratatoimenjohtaja Alan Permane myöntää, että Sebastian Vettelin vauhti Kimi Räikkösen voittoon päättyneessä Abu Dhabin GP:ssä aiheutti jännitystiloja Lotus-tallissa.
Red Bull -kuljettaja rikkoi etusiipeään kisan alkupuolella ja joutui näin käymään suunnittelemattomasti varikolla, jossa samalla vaihdettiin hänen renkaansa.
Tämän jälkeen jatkuvasti nopeita kierroksia kellottanut saksalainen nousi jo peräti toiseksi Fernando Alonson ja Jenson Buttonin tehtyä varikkopysähdyksensä 55-kierroksisen kisan puolivälin paikkeilla.
Räikkönen itse pysähtyi vasta kierroksella 31, mutta Permane sanoo, että toiveena olisi ollut vielä hieman pidempi ensimmäinen stintti.
– Me olisimme voineet jatkaa pidempään Kimin kanssa. Mutta huolena oli Vettel, Permane kertoi Autosportille.
”Emme halunneet ottaa riskiä”
– Hän kellotti nopeita aikoja pehmeämmillä renkailla ja vaikkakaan emme uskoneet hänen voivan ajaa niillä loppuun asti, me emme halunneet ottaa riskiä siitä, että hän pystyisi siihen. Me siis otimme Kimin sisään kun meillä yhä oli tarpeeksi iso ero päästäksemme edelle.
Räikkösen pysähdys oli noin 3,6-sekuntinen, joka nykystandardeilla on enintäänkin keskinkertainen aika. Lotus-kuski saikin ainoastaan noin puolentoista sekunnin kaulan suhteessa saksalaiseen tullessaan takaisin radalle.
Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner kertoo, että harkinnassa oli todellakin pyrkiä ajattamaan sarjajohtajaa kisan loppuun asti senhetkisillä renkailla. Saksalainen itse kuitenkin teki päätöksen pysähtyä vielä toistamiseen kierroksella 37.
– Me kysyimme häneltä ja hän kyseenalaisti sen. Hänen mielestään meidän piti pysähtyä uudestaan, Horner sanoi Vettelin oikeaksi osoittautuneesta arviosta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Miamin GP:n alla hätkähdyttävä näky – Paras kuskiparaati ikinä?
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- F1-kuskin potkut lipsahti ulos suorassa tv-lähetyksessä? – Näin vastaa tallipäällikkö
- Miamin sprinttikilpailun tulokset uusiksi – kolme kuskia pisteiltä ulos
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Red Bullin toisen auton kirous jatkuu – tiimiltä nolo kämmi
- Max Verstappenilta jälleen mestarillista venymistä – Ferrarin vauhti kateissa
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Miamin GP:n sprintissä mieletöntä draamaa – Max Verstappen putosi viimeiseksi