Kimi Räikkönen odottaa mielenkiintoisia aika-ajoja
Kimi Räikkönen kertoi perjantain harjoitusten osoittaneen ilmeisen: Teksasin radalla on liukasta. Lotus-kuljettaja sanoi kuitenkin rataprofiilin sinänsä miellyttäneen, kunhan asfalttiin saadaan lisää kumia.
– Se on mukava rata ajaa. Sektorit ovat melko erilaisia, joten siinä on haastetta. Kuten minkä tahansa uuden radan kanssa, tietenkään pitoa ei ollut päivän alussa, mikä ei anna kovin hyvää tuntumaa, mutta pidon parantuessa se tulee varmasti olemaan mukavampi ajaa, Räikkönen sanoi tallin kotisivulla.
– Aamulla oli todella liukasta, iltapäivällä jo hieman vähemmän, mutta yhäkään ei voi todella puristaa ja limiitin löytäminen on vähän konstikasta. Parannusta on tiedossa paljon, sekä radan pinnassa että auton säädöissä – aika-ajoista tulee siis mielenkiintoiset.
Auton säätämiselle uusi rata ei aiheuta ongelmia. Kuten aiemminkin, auton säädöissä otetaan ”ennakkoa”.
– Me tunnemme automme joten ei se vaikeaa ole. Tietenkin voimme muuttaa asioita, mutta sanoisin, että 95% tapauksista meillä tulee olemaan enemmän tai vähemmän samankaltaiset säädöt. Kyse on siis enemmänkin siitä, että radan on kehityttävä, niin kuin se varmasti kehittyykin.
– Meidän on vain pysyttävä kärsivällisinä ja odottaa, että rata muuttuu meidän suuntaamme.
LUE MYÖS:
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly
- Unkarin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- George Russell: ”Haluan vain autoni olevan samanlainen kuin Kimi Antonellilla”
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Belgian GP 2026 – F1: Tulokset ja uutiset
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- George Russellin katastrofi Belgiassa oli Kimi Antonellin avain onneen – MM-taistelu tiivistyy

- Kaksi Max Verstappenin ulosajoa riitti – Red Bull palaa vanhaan ratkaisuun Belgiassa
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Suomen MM-ralli 2026: Reitti, aikataulu, liput, osallistujat ja televisiointi
- F1-autoille povatut vaikeudet kävivät toteen Belgian harjoituksissa – ”Kuin hidastetusta elokuvasta”
- Kimi Antonelli paalulle Belgiassa – Valtteri Bottakselle tärkeä päänahka
- Toto Wolffilta tyly viesti George Russellille
- Isack Hadjarille jättirangaistus – takarivi kutsuu