Ex-pomon ja Räikkösen mieleenpainuva ensikohtaaminen – "Tämä jätkä on todella outo"
Peter Sauber kertoo F1Racing-lehden joulukuun numerossa miten hän tapasi ensi kerran Kimi Räikkösen. Kuten tunnettua, tuleva maailmanmestari oli ajanut junioriformuloita ainoastaan 23 kisaa ennen kuninkuusluokkaa, mikä oli ongelma jopa superlisenssin saannille.
Sveitsiläinen paljastaa nyt, että hänelle ei ole vielä tähän päivään mennessä selvinnyt miksi hän antoi Räikköselle aikoinaan mahdollisuuden. Sauber kertoo kuulleensa Jäämiehestä ensi kerran vuotta ennen hänen F1-debyyttiään.
– Se oli vuonna 2000. En ollut ikinä tavannut David Robertsonia (Räikkösen manageri) aiemmin, mutta hän tuli tapaamaan minua ja kertoi kokemuksistaan Kimin kanssa. Kaikki mukavat tarinat: Kimi kartingissa, miten hän ajoi slikseillä märissä olosuhteissa. David oli… erinomainen myyntimies, Sauber kertoo.
– En oikein ymmärrä miksi annoin auton Kimille kolmeksi päiväksi. Meillä ei ollut rahaa ja yleensä tehdessäsi testin nuorille kuljettajille, otit kolmelle päivälle kuusi kuljettajaa ja varmistit, että siitä saa maksun.
– Mutta Robertson sanoi minulle: ”Tämä kaveri on todella, todella erityinen ja hän tarvitsee auton kolmeksi päiväksi”. Ja tietenkään he eivät maksaneet mitään. En yhäkään ymmärrä miksi tein sen päätöksen.
Tallipomo kertoo, että testi ajettiin Mugellon radalla Italiassa, jossa Sauber tapasi tulevan kuljettajansa ensi kertaa. Kohtaaminen oli mieleenpainuva.
– Hän ei koskaan puhunut, eikä englanniksi puhuminen ollut mahdollistakaan; ehkä kaksi tai kolme sanaa. Ei enempää.
– Mutta yksi tai kaksi asiaa olivat hyvin, hyvin erikoisia. Hänen ruumiinkielensä oli niin tyyni ja hänestä sai sellaisen kuvan, että hän oli niin keskittynyt, että jos hän kävelisi sinua päin, hän voisi kävellä suoraan läpi.
– Se oli vain minun henkilökohtainen tunne. Ajattelin: ”Tämä jätkä on todella outo”.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus

- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys