Williamsin testi- ja varakuljettaja Valtteri Bottas kertoo, että ei ole neuvotellut muiden tallien kanssa. Mies odottaa yhä mahdollisuuttaan brittitallissa.

Huhut vievät häntä kisakuljettajaksi ensi vuonna Bruno Sennan paikalle. Tallin toinen kuljettaja on Pastor Maldonado.

– En ole tällä hetkellä ollut yhteydessä muihin talleihin. Ajatuksena on pysyä Williamsilla ja odotamme yhä uutisia ensi kautta koskien tallilta, 23-vuotias nastolalainen kertoi ESPNF1-sivustolle.

– Toivon, että minun ei tarvitse keskustella muiden tallien kanssa. Haluan todellakin päästä jo tosissani ajamaan. On ollut jo tarpeeksi vaikeaa katsoa vierestä, kun muut pääsevät kilpailemaan sunnuntaisin. Haluan olla siinä asemassa.

Vuodesta 2010 asti Williamsin testikuskina ollut suomalainen on ajanut todella hyviä aikoja kisaviikonloppujen harjoitusjaksoilla ja uskoo, että nopeus riittäisi myös kisoissa kokemuksen karttuessa kisakuljettajana.

– Jos pääsen ajamaan enemmän, saan kokemusta ja siten voin kehittyä paljon sekä tekemään hyvää työtä kisakuljettajana.