Mosley paljastaa: Natsiaiheinen seksiorgiaskandaali muodostui F1-kulukaton esteeksi
FIA:n entinen puheenjohtaja Max Mosley kertoo, että hänellä oli aiempina vuosina uskottava ja tehokas suunnitelma kulujen leikkaamisesta formula ykkösiin.
Mosley sanoo, että esteeksi muodostui hänen väitetty natsiaiheinen seksiorgiaskandaalinsa vuonna 2008, mistä hän haastoi oikeuteen brittiläisen News of the World -lehden kustantajan. Seuraavana vuonna hän jätti tehtävänsä moottoriurheiluliiton peräsimessä.
– [Se budjettikatto] olisi toiminut. Se olisi ollut täysin toteutuskelpoinen. Sen pysäytti se, että en voinut puskea sitä läpi, 72-vuotias sanoo Britannian mediassa ESPNF1:n mukaan.
– Minun olisi pitänyt pystyä sanomaan Ferrarille, että ”voitte ottaa osaa tai olla ottamatta, mutta nämä ovat säännöt”. En voinut sitä kuitenkaan tehdä, koska silloin kun minulla oli se ongelma sen lehden kanssa, kaksi tallia, jotka seisoivat takanani olivat Williams ja Ferrari.
– [Suunnitelma] tuli siis tavallaan vähän lykätyksi ja vuoteen 2009 mennessä jotkut rikkaammista talleista olivat nähneet, että jos on rikas ja muut seitsemästä yhdeksään tallia ovat köyhiä, sinulla on vähemmän kilpailua.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Formula 1 – kausi 2026
- MM-ralli – kausi 2026
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- IS: Manageri paljasti uutta tietoa Kalle Rovanperän tilanteesta
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Yllätysuutinen! Täysin uusi kuljettaja rallin MM-sarjaan
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
FIA:n entinen puheenjohtaja Max Mosley kertoo, että hänellä oli aiempina vuosina uskottava ja tehokas suunnitelma kulujen leikkaamisesta formula ykkösiin.
Mosley sanoo, että esteeksi muodostui hänen väitetty natsiaiheinen seksiorgiaskandaalinsa vuonna 2008, mistä hän haastoi