Kimi Räikkönen mielummin kymmenes kuin kolmas – "Ei tarvitsisi mennä FIA-gaalaan"

Kimi Räikkönen vihjaa olevansa varovainen luottavainen kilpailukyvyn paranemiselle Koreassa. Kun kautta on jäljellä enää viisi osakilpailua, mahdollisuus kuroa kiinni eroa sarjan kärkeen alkaa olla viimeinen.
– Täytyy olla positiivinen, vai mitä, muutenhan te ette painaisi mitään näistä jutuista?, Räikkönen tiedusteli ESPNF1:n mukaan torstaina.
– Mutta me näemme huomenna. Me tiedämme luvut tuulitunnelista ja yhtälöistä, mutta ennen kuin ajamme, me emme todella tiedä, mitä [päivitys] tulee tarjoamaan meille. Toivottavasti se siis parantaa asemaamme hieman, mutta me tietänemme sen huomenna harjoitusten jälkeen.
Lotus-kuski sanoi, että hänen nykyinen kolmas sijansa mestaruussarjassa olisi ollut kauden alussa yllätys, mutta myös totesi, että ykköstilan alapuolella on vain hävittyjä sijoja.
– Minulle sillä ei ole väliä olenko toinen vai kymmenes. Olisin mielummin toisen ja kolmannen sijan ulkopuolella, jotta minun ei tarvitse mennä FIA:n palkintogaalaan joulukuussa.
– Mutta vakavasti ottaen, sillä ei ole mitään väliä onko toinen vai viides jos ei voita.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat
- Lähde: Max Verstappen vaihtaa tallia – hyväksynyt Toto Wolffin tarjouksen
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat
- Ajaako Valtteri Bottas Cadillacilla? Näin tallipäällikkö kommentoi kuumaa huhua