Kimi Räikkönen kertoo mikä on paras tapa valmistautua kisaan
Kimi Räikkönen kertoo Intian GP:n alla, että hän ei aio valmistautua Delhin rataan millään tavallisesta poikkeavalla tavalla.
Ajettuaan vielä viime vuonna WRC-sarjaa, Buddh International ei ole hänelle tuttu rata, mutta odotuksena on radan oppiminen hyvissä ajoin ennen perjantaisessioiden loppua.
– Paras tapa valmistautua kisaan on mennä radalla harjoitussessioissa. Jotkut kuljettajat tykkäävät käyttää PlayStationia tai simulaattoreita; itse mieluiten ajan, Räikkönen sanoi paikallisen Times of India -sanomalehden haastattelussa.
– Tähän mennessä olen oppinut joka radan muutaman ykkösharjoituskierroksen jälkeen perjantaisin. Minulla ei ollut mitään ongelmaa [Korean] Yeongamin radalla sen suhteen, enkä odota mitään ongelmia täälläkään.
Laji itsessään ei ole muuttunut miksikään, Lotus-kuljettaja sanoo rallikokeilunsa jälkeisestä ajasta.
– On joitain ihmisiä, joilla on eri univormut, mutta näin tapahtuu joka vuosi. Ratissa on uusia nappuloita, mutta siinä kaikki. Tämä on kuin en olisi koskaan ollutkaan poissa.
LUE MYÖS:
- Huippuvireinen Teemu Suninen juhli historiallista voittoa juuri ennen Suomen MM-rallia
- Video: Valtteri Bottaksen kilpailu päättyi liekkeihin – suomalainen ryhtyi itse toimeen
- Oscar Piastri tylytti Carlos Sainzia: ”Yksi typerimmistä asioista, mitä olen koskaan nähnyt”
- Lando Norris jyräsi Unkarissa – hallitsevalle mestarille kauden avausvoitto
- Vahvistus – F1-sarja palaa Malesiaan jo tällä kaudella
- Mestaruuskandidaattien rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Unkarin GP:n lähtöjärjestys
- Karu pettymys – kilpailijan töötti pilasi Tuukka Taposen voittohaaveet Unkarissa
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- George Russell: ”Haluan vain autoni olevan samanlainen kuin Kimi Antonellilla”