Kilpaileva talli: "Fernando Alonso on todellisen paineen alla"
Fernando Alonson keskeytys ja sarjajohdon lyhentyminen olemattomaksi aiheuttaa jo paineita Ferrari-kuljettajassa, arvelee McLarenin tallipäällikkö Martin Whitmarsh.
Myös Lewis Hamilton on yhä mestaruustaistossa mukana, McLaren-pomo sanoo, mutta suurin uhka vastoin Italian GP:n jälkeisiä odotuksia tulee nyt sarjakakkosen, Red Bullin Sebastian Vettelin, suunnalta.
– Fernando on todellisen paineen alla, joskin suoraan sanottuna enemmän Sebastianilta kuin meiltä, Whitmarsh sanoi BBC Sportille.
– Mutta kaikesta huolimatta me olemme kuroneet eroa kiinni ja kisoja on yhä viisi jäljellä.
Ferrarin tallipäällikkö Stefano Domenicali myöntää turhautumisen, mutta luottaa onnen kääntyvän vielä Maranellon eduksi.
– Tietenkin tällä hetkellä koemme turhautumista siitä, mitä tapahtui. Mutta meidän on pysyttävä rauhallisina ja reagoitava.
– Me tiedämme, että jokainen kisa on erilainen ja se, mitä tapahtui meille, voi tapahtua muille. Kaikkein tärkeintä on pysyä järkevänä, eikä langeta siihen, mikä on tallin pahin vihollinen ja mihin muut haluavat meidän joutuvan: paineeseen.
– Nyt on tärkeä hetki kaudella ja meillä on mahdollisuus reagoida samantien ensi sunnuntaina Koreassa, Domenicali toteaa.
Alonso sanoi kisan jälkeen olevansa pettynyt siihen, että F2012 ei ole muuttunut miksikään kuuteen kilpailuun. Tallipomo kumoaa väitteen.
– Fernandon turhautumista tämän viikonlopun jälkeen on ymmärrettävä. Auto ei ole sama kuin kuusi kilpailua sitten – jos olisi, me olisimme paljon pahemmin jäljessä, sillä kaikkien tallien kehitystahti on erittäin korkea.
LUE MYÖS:
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- F1-mestaruustaisto saa jännittävän päätöksen viimeisessä kilpailussa – McLarenin käsittämätön ratkaisu pilasi voiton
- Oscar Piastri täräytti paalulle Qatarissa – mestaruuskandidaatit herkullisesti peräkkäin
- Oscar Piastri Qatarin sprintin ykkönen – Lando Norrisin MM-johto kaventui
- Sébastien Ogier on jälleen mestari – Kalle Rovanperällä tunteikas päätös ralliuralle
- Saudi-Arabian lotossa jälleen hurjia käänteitä – Sébastien Ogier kiinni mestaruudessa
- Max Verstappenille epäonnistuminen Qatarissa – Lewis Hamiltonin käsittämätön suvanne jatkuu: ”Kuka tahansa muu saisi potkut”
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Max Verstappenille epäonnistuminen Qatarissa – Lewis Hamiltonin käsittämätön suvanne jatkuu: ”Kuka tahansa muu saisi potkut”
- Venyykö mestaruustaisto viimeiseen osakilpailuun? Tässä Qatarin GP:n lähetysajat
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- F1-mestaruustaisto saa jännittävän päätöksen viimeisessä kilpailussa – McLarenin käsittämätön ratkaisu pilasi voiton
- McLarenit kärjessä Qatarissa – Max Verstappenilla murheita
- Kalle Rovanperän mestaruushaaveille valtava kolaus – laukoi synkän kommentin