Heikki Kovalaisen asema tukala – "Tehtävä kaikkemme – se on ratkaisevaa"
Heikki Kovalainen myöntää, että tallien sarjan rahallisesti miljoonien dollarien arvoisen kymmennen sijan menetys voi olla ongelma hänen jatkolleen Caterhamilla.
Singaporen GP:n Timo Glockin 12:s sija nosti Marussian yhtä pykälää ylemmäksi, eikä Caterhamin suorituskyvyllä taistella samasta sijoituksesta kuin muiden tallien suosiollisella avustuksella.
– Omasta puolestani mitään [sopimuksia] ei ole allekirjoitettu vielä. Minun tavoitteeni ja keskittymiseni on jokaisessa kisaviikonlopussa, sillä tallillemme on tärkeää yrittää saada kymmenes sija takaisin tallien sarjassa Marussialta, Kovalainen sanoi FIA:n torstain lehdistötiedotteessa.
– Se ei tule olemaan helppoa, mutta minusta meidän on tehtävä kaikkemme päästäksemme siihen asemaan, mikäli oikukas kisa tapahtuu uudestaan. Se on siis päätavoitteemme, ja mitä tulee tulevaisuuteemme tallin ja Tonyn kanssa, me emme ole vielä tehneet päätöksiä.
Kovalaisen lahjakkuus on tunnettu, mutta uudessa tilanteessa työnantaja saattaisi tuntea houkutusta hyvin sponsoroitua kuljettajaa kohtaan.
– Tony tietänee, mitä hän saa minusta, mutta hän varmaankin arvioi muitakin vaihtoehtoja nähdäkseen mitä hän haluaa tehdä. Itse odotan. Samaan aikaan tietenkin omat managerini tekevät myös työtä.
– Mitään raportoitavaa ei oikeastaan ole, mutta tärkein asia minulle ja tallillemme täytyy olla se, että puristamme saadaksemme takaisin sen kymmenennen sijan – se on varsin ratkaisevaa.
LUE MYÖS:
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
Heikki Kovalainen myöntää, että tallien sarjan rahallisesti