Genii-konsultti: Kimi Räikkösen tallikaverin ensi kauden paikka vaarassa
Sir Jackie Stewart on tarjoutunut jälleen auttamaan Romain Grosjeania ranskalaisen kehittämisessä rauhallisemmaksi ja menestyvämmäksi kuljettajaksi. Skotti, joka toimii tallin omistajayhtiö Geniin konsulttina, uskoo, että ranskalaisella ei ole enää juuri varaa onnettomuuksiin.
– Auttaisin Romainia mielelläni, koska minusta hänellä on valtava potentiaali. Yksinkin onnettomuus lisää, ja hänen mahdollisuutensa ajaa Lotuksella ensi vuonna, puhumattakaan kaikkein parhaista talleista, olisi uhattuna, Stewart sanoo BBC Sportin mukaan.
– Tämä on hänen ensimmäinen täysi kautensa ja hän on tarpeeksi nopea voittamaan kisoja. Minusta hän olisi voinut voittaa kisan tai kaksi tällä kaudella, mutta tällä hetkellä hänen potentiaalinsa jää hänen useiden onnettomuuksiensa varjoon.
– Olen ollut tulokas itse ja minulla oli myös melko hyvä nuorten kuljettajien kehitysohjelma Stewart Grand Prix -tallissa. Autoin silloin sellaisia kuljettajia kuin David Coulthard, J-P Montoya, Gil de Ferran ja Allan McNish.
Stewart tarjoutui ensimmäisen kerran auttamaan Lotus-kuljettajaa jo kesällä, mutta tällöin GP2-mestari kieltäytyi avusta.
– Romain, jonka on sanottava olevan erittäin mukava nuori mies, päätti olla käyttämättä tarjouksen. Kausi oli kiireinen silloin, hänellä oli häämatka edessään ja hän koki tallinsa ihmisten auttavan häntä.
– Kun aika on kypsä sille, että hän haluaa tehdä sen, tulen olemaan saatavilla hänellä, tallin ja minun välisen suhteen vuoksi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Toto Wolff kimpaantui vilppiväitteistä – tulinen viesti kilpailijoille
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- Ralf Schumacher Ferrarin protestipuheista: ”Heidän pitäisi pitää suunsa kiinni”
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- Entinen Haas-pomo Günther Steiner houkutteli F1-kuljettajan MotoGP-projektiin
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Harmin paikka – Kalle Rovanperän viikonloppu totaalisesti pilalle
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä

- F1-testit Barcelonassa – ennakkosuosikki kärjessä, Williamsin tilanne herättää ikäviä muistoja
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Toni Vilander nostaa yhden kuljettajan ylitse muiden – “sopeutuvin uuteen F1-aikakauteen”
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Entinen Haas-pomo Günther Steiner houkutteli F1-kuljettajan MotoGP-projektiin
- Ralf Schumacher Ferrarin protestipuheista: ”Heidän pitäisi pitää suunsa kiinni”
- Harmin paikka – Kalle Rovanperän viikonloppu totaalisesti pilalle
Sir Jackie Stewart on tarjoutunut jälleen auttamaan Romain Grosjeania ranskalaisen kehittämisessä rauhallisemmaksi ja menestyvämmäksi kuljettajaksi. Skotti, joka toimii tallin omistajayhtiö Geniin konsulttina, uskoo, että ranskalaisella ei ole enää juuri varaa onnettomuuksiin.
– Auttaisin Romainia mielelläni, koska minusta hänellä on valtava potentiaali. Yksinkin onnettomuus lisää, ja hänen mahdollisuutensa ajaa Lotuksella ensi vuonna, puhumattakaan kaikkein parhaista talleista, olisi uhattuna, Stewart sanoo BBC Sportin mukaan.
– Tämä on hänen ensimmäinen täysi kautensa ja hän on tarpeeksi nopea voittamaan kisoja. Minusta hän olisi voinut voittaa kisan tai kaksi tällä kaudella, mutta tällä hetkellä hänen potentiaalinsa jää hänen useiden onnettomuuksiensa varjoon.
– Olen ollut tulokas itse ja minulla oli myös melko hyvä nuorten kuljettajien kehitysohjelma Stewart Grand Prix -tallissa. Autoin silloin sellaisia kuljettajia kuin David Coulthard, J-P Montoya, Gil de Ferran ja Allan McNish.
Stewart tarjoutui