Webber paljastaa Alonson erikoiskyvyn – "Vaikea ylistää häntä"

Mark Webber pitää Fernando Alonson ylistystä tällä kaudella osittain perusteettomana. Aussikuski kertoo tuoreessa haastattelussa espanjalaisen suurimpien vahvuuksien olevan ajoteknisten seikkojen ulkopuolella.
– Minun on vaikea ylistää häntä. En sano: Fernando, sinä olet uskomaton. Olen nähnyt hänen ajavan joskus vähemmänkin hyvin, Webber sanoi Die Welt -lehdelle.
– Mutta on pakko myöntää, että hän on hyvässä asemassa. Jos Fernando on parhaimmillaan, hän on äärimmäisen vaikea vastustaja. Hänen erityisominaisuutensa on se, että hän pystyy visualisoimaan kaiken silmissään kuin pienen elokuvan. Hän näkee aina kokonaiskuvan: mitä hänelle tapahtuu, mitä hänen ympärillään tapahtuu, mitä tapahtuu autolle, tallille ja niin edelleen, Webber selittää.
– Me muutkin tietenkin näemme saman, mutta hänen kuvansa on laajempi ja tarkempi. Ja se alkaa heti torstaista ja jatkuu GP:n loppuun. Uskoisin, että Lewis Hamilton on parempi joillain osa-alueilla, mutta kokonaisuutena Fernando Alonso on edellä.
Tallikaveriaan Sebastian Vetteliä Webber kertoo kunnioittavansa, joskaan radalla se ei näy.
– Käytät samaa laitteistoa ja sinulla on samat mahdollisuudet kuin tallikaverillasi, joten haluat pärjätä paremmin. Viime vuonna kun Sebastian sananmukaisesti hajotti minut, se oli erittäin kovaa minulle.
– Tänä vuonna olen jälleen palannut tasoihin hänen kanssaan. Kunnioitan häntä paljon, mutta yritän lyödä hänet kaikesta huolimatta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lewis Hamiltonin ja Ferrarin yhteistyö rakoilee – F1-legenda paljastaa syyn
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Miamin GP:n alla hätkähdyttävä näky – Paras kuskiparaati ikinä?
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”

- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”