Ferrari huolissaan Alonson useista ongelmista – "Hyvin epätavallista"
Fernando Alonson eiliset ongelmat, jotka keskeyttivät ennenaikaisesti hänen molemmat perjantaisessionsa, ovat pieni huolenaihe Ferrarin tekniikkapomo Pat Frylle.
– Mekaanikoilla ei todellakaan ollut aikaa tylsistyä tänään (perjantai)! Meillä oli joitain luotettavuusongelmia Fernandon autossa, mikä tarkoitti sitä, että emme päässeet läpi suunniteltua ohjelmaa, Fry sanoo tallin kotisivulla.
– On hyvin epätavallista, että meillä on kolme ongelmaa kolmella eri osa-alueella – moottorissa, jarruissa ja vaihdelaatikossa – samana päivänä. Näin ollen meidän täytyy katsoa hyvin tarkkaan mitä tapahtui huolehtiaksemme siitä, että niin ei tapahdu uudestaan.
Launtain harjoitukset tulevat tarpeeseen paitsi siipien säätöjen osalta, myös renkaiden suhteen. Eilisen perusteella suuria eroja kumiseosten välillä ei löytynyt.
– Sen perusteella mitä olemme nähneet, on todella tiukkaa ja oikean downforce-tason löytäminen tulee olemaan avaintekijä aika-ajoissa ja kisassa.
– Mitä tulee renkaisiin, tämän päivän perusteella on vaikea sanoa kumpi toimii paremmin. Meillä on yhä tunti vapaita harjoituksia huomenna (lauantai) oppiaksemme enemmän.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys