Coulthard otti kantaa tweettiskandaaliin – "Kun itse aloitin, oli roskisdyykkareita"

David Coulthard toteaa, että Lewis Hamiltonin launtain kiroilut twitterissä eivät olleet hänestä erityisen vakava asia – ketään ei pakoteta seuraamaan McLaren-kuskin viestejä. Skotti sanoo, että sunnuntain McLarenin telemetriadataa paljastanut tweettaus sen sijaan oli selkeä virhe Hamiltonilta.
– Arkaluontoisen tiedon, tallin datan, vuotaminen on parhaimmillaankin noloa. Tallit tekevät kaikkensa suojellakseen tuollaista tietoa, Coulthard kirjoittaa Telegraph-lehden kolumnissaan.
– Muistan vielä kun itse aloitin, oli olemassa roskisdyykkareita, jotka kolusivat läpi kilpailevien tallien roskiksia maanantaina kisan jälkeen etsien tällaista telemetriaa. Nykyisin kaikilla on paperisilppureita motorhomessaan ja korkean teknologian suojauksia tietokoneissaan.
– McLaren on vähätellut tiedon arkaluonteisuutta, mutta vähintäänkin se on osoittanut kilpailijoille tarkalleen missä kohdassa McLaren kierrosaikansa voitti ja hävisi uudella takasiivellä suhteessa vanhaan.
Yhdessä periaatteessa vapaasti saatavilla olevan datan avulla kilpailijat pystyvät selvittämään tiettyjä vahvuuksia ja heikkouksia McLarenilta, ex-kuski sanoo.
– Tallit käyttävät kaikenlaisia kehittyneitä työkaluja, GPS:ää ja äänianalyysia. On esimerkiksi mahdollista tietää milloin moottori on täyskaasulla. Näin voidaan saada tarkka kuva siitä, missä he voittavat ja menettävät aikaa suhteessa kilpailijoihinsa. Tämä auttaa [muita talleja] vahvistamaan sen tiedon.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Sergio Perezin matka haastajasta kritiikin kohteeksi – ”Kurkotti johonkin, joka ei ollut koskaan mahdollista”
- Onko Valtteri Bottaksen F1-paikka vaarassa? Viaplayn F1-asiantuntijat ottivat kantaa
- Valtteri Bottakselta tylyä tekstiä tallinsa suuntaan Espanjan GP:n jälkeen – ”Ehkä he ovat kasanneet jotain väärin”
- Max Verstappen Espanjan GP:n voittoon – onko Mercedes palannut kärkikahinoihin?
- Max Verstappenilta aggressiivista puolustamista Espanjan lähdössä – lauantain sensaatiokuskin kisa pilalla
- George Russellilta ulosajo jo ennen Espanjan GP:n lähtöä – auto vahingoittunut?
- Isoja kaloja perällä ja sateen uhka – tässä Espanjan GP:n lähtöjärjestys
- Kalle Rovanperältä käsittämätön veto Power Stagella – MM-johto kasvoi runsaasti viisaan ajon myötä
- Tässä syy Fernando Alonson huonolle aika-ajolle – ”Toinen sija oli silti mahdollinen”
- EK18: Sardinian MM-rallissa varmistelun makua – Hyundai-kuski joutui keskeyttämään
- Red Bullin uusi autopaljastus aiheuttaa kauhua kilpailijoissa – ”Ei tuota voi kopioida”
- Valtteri Bottas kiistää Mercedeksen George Russellin väitteen – ”Se on paljon haastavampaa”
- EK11: Esapekka Lapilla loppuivat renkaat – Kalle Rovanperä varmistelee jo torjuntavoittoa
- EK10: Esapekka Lapin voittotaisto vaikeutui rengasrikon myötä – Ott Tänak joutui keskeyttämään
- Valtteri Bottakselta tylyä tekstiä tallinsa suuntaan Espanjan GP:n jälkeen – ”Ehkä he ovat kasanneet jotain väärin”
- Onko Valtteri Bottaksen F1-paikka vaarassa? Viaplayn F1-asiantuntijat ottivat kantaa
- Red Bull -pomo tylyttää Sergio Perezin mestaruushaastoa – ”Se on jo ohi, Max ei koskaan nähnyt häntä uhkana”
- Mureneeko Red Bullin mestaritalli sisältäpäin – tallin tekniikkaguru jättää paikkansa välittömästi
- F1-kuljettaja rysäytti kovaa ulos harjoituksissa – sessio keskeytettiin punaisilla lipuilla
- F1-tulokas kurvasi itselleen lisäaikaa: ”Tätä minä haluan nähdä”