Piquet avautui Alonson skandaalivoitosta – "Minulla oli paljon paineita"
Nelson Piquet Jr. on avautunut brasilialaiselle Terra-sanomalehdelle kauden 2008 skandaalinkäryisestä Singaporen GP:stä. Kisa muistetaan Renault-kuskin kolarista seinään, mikä toi turva-auton radalle ja muutti täysin kisan kulun brassin tallikaverin, Fernando Alonson, eduksi.
Myöhemmin kävi ilmi, että kolari syntyi tallimääräyksellä ja johti muun muassa tallipäällikkö Flavio Briatorelle langetettuun toimitsijakieltoon.
– Ei siitä ole paljon puhuttavaa. Minusta olin… olin hyvin nuori. Olin heikossa asemassa ja minulla oli paljon paineita. Henkistä tukea ei ollut ja olin yksin, sanoo 27-vuotias, jonka tulokset kauden 2008 aikana olivat olleet kaikkea muuta kuin GP2:ssa annettujen näyttöjen mukaisia.
– Managerini ja tallipäällikköni (Briatore) oli henkilö, jota minun oli kuunneltava ja siitä seurasi bullshittiä, brassi jatkoi.
– Mutta jokainen tekee virheitä ja oppii niistä. Minä olin asemassa, jossa oli paljon painetta ja olin uusi. On vaikea keksiä kuljettajaa, joka kestäisi sitä tilannetta.
Nykyisin kolminkertaisen F1-maailmanmestarin Nelson Piquet’n poika ajaa NASCAR-sarjan kolmanneksi korkeimmassa Trucks-luokassa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Formula 1 – kausi 2026
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Yllätysuutinen! Täysin uusi kuljettaja rallin MM-sarjaan