Grosjean vielä ilman sopimusta ensi vuodesta – haluaa maailmanmestariksi
Romain Grosjean kertoo, että hänen paikkansa Lotus-tallissa ensi kaudella on yhä periaatteessa epävarma. Toisin kuin tallikaverillaan Kimi Räikkösellä, 26-vuotiaalla on ainoastaan kauden 2012 kattava sopimus.
– Tällä hetkellä tulevaisuuteni on avoin. Toivon voivani jatkaa formula ykkösissä. Menetin kerran yhden mahdollisuuden (2009) ja se oli kovaa, Grosjean sanoo brasilialaisen TotalRacen haastattelussa.
– Jos jatkan samalla tavalla kuin tähän mennessä, mahdollisuus sille on minusta hyvä, että jatkan ensi vuonna tässä luokassa, viime kauden GP2-mestari jatkaa.
Virheistä huolimatta Grosjeanin saavuttamat kolme palkintokorokesijaa sekä tallipäällikkö Eric Boullierin kommentit vihjaavat, että jatkosta ei ole epäselvyyttä. Ranskalainen myöntääkin, että vaikka kehittymisen varaa kuljettajana on yhä, todelliset tavoitteet ovat korkeammalla kuin vain tallipaikassa.
– Olen perfektionisti. En aio sanoa, että olen oppinut tarpeeksi ennen kuin jonain päivänä olen toivottavasti maailmanmestari.
LUE MYÖS:
- Ott Tänakilta mielenkiintoinen kommentti mahdollisesta MM-paluustaan
- George Russellilta varoitus talleille: F1-kauden todellinen testi on vielä edessä
- Belgian GP:stä povataan energiakatastrofia – ”Vähemmän tehoa kuin F2-autoissa”
- Drift Masters: Ahvenisto haastoi maailman parhaat – Jack Shanahan palasi voittajaksi
- Drift Masters: Krisse Aalto teki historiaa Ahvenistolla – seitsemän suomalaista Top 32:een
- Suomen Drift Masters 2026: Tulokset
- Suomen Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Robin Räikkösen otteet vakuuttavat – asiantuntija antoi arvionsa IS:lle
- Lauri Heinosen kotikisa oli jo vaarassa – kilpakumppani pelasti viime hetkellä
- Christian Horner paljasti, mikä saisi hänet palaamaan F1-varikolle
- McLaren-kuski pyytää potkuja F1-tehtävistä – ”En oikeastaan välitä enää”
- Suomen Drift Masters 2026: Tulokset
- Drift Masters: Krisse Aalto teki historiaa Ahvenistolla – seitsemän suomalaista Top 32:een
- Lauri Heinosen kotikisa oli jo vaarassa – kilpakumppani pelasti viime hetkellä
- Suomen Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Robin Räikkösen otteet vakuuttavat – asiantuntija antoi arvionsa IS:lle
- Lähde: Jymysiirto vireillä – F1-tähdet vaihtamassa paikkoja keskenään
- Lewis Hamilton povaa Mercedekselle rangaistuksia – ”Meille ratkaisevan tärkeää”
- Kova vahvistus kotimaiseen ralliin – Hyundai-tähti saapuu Tampereelle
- FIA suunnittelee suurta F1-uudistusta – myös tankkaus voi palata