Nyttemmin Toro Rosson nimellä kulkevan Minardi-tallin perustaja Giancarlo Minardi arvelee, että Fernando Alonson johto F1-sarjassa ei ole vielä ratkaiseva. Italialainen sanoo kotisivullaan, että taistelussa on mukana viisi kuljettajaa, mutta erityisesti hän nostaa esiin erään suomalaisen.

– Riippumatta Alonson 40 pisteen johdosta, minusta on ennenaikaista antaa hänelle titteli, ex-tallipomo sanoo.

– On viisi kuljettajaa, jotka voivat kurottaa mestaruutta kohti ja aiheuttaa sarjassa vielä hämminkiä. Suurin uhka saattaa tulla palaavalta (Kimi) Räikköseltä, joka voi luottaa aggressiiviseen ja tasaiseen Lotukseen. Valitettavasti joissain kisoissa tulos on jäänyt tulematta suomalaisen aika-ajojen epätäydellisyyden vuoksi.

Tallien mestaruuskamppailukaan ei aivan selvä vielä ole, joskin Minardi sanoo kärkitalleista ainoastaan ”hieman kiiltoaan menettäneen” Red Bullin voivan luottaa tasaisiin suorituksiin molemmilta kuljettajiltaan.

– Alonso on parhaimmassa iskussa maailman kuljettajista ja tähän päivään mennessä on onnistunut käyttämään hyödykseen jokaikisen mahdollisuuden, ja tätä on tukenut luotettava Ferrari. Tämän vuoksi he ovat kyenneet keskittymään sataprosenttisesti auton kehittämiseen.

– Valittevasti (Felipe) Massa on menettänyt pisteitä valmistajien sarjassa, vaikkakin näemme nyt hänen hiljalleen heräävän.