Arvostettu italialaislehti antoi tuomionsa – Räikkönen "kaikkein kaunein yllätys"
Maailman arvostetuimpiin kuuluva urheilun erikoislehti Gazetta dello Sport on antanut arvosanansa F1-kuljettajille kevätkauden perusteella.
Yllätyksettä kärkeen nousee Ferrari-kuski Fernando Alonso, jolle italialaislehti antaa täyden kympin.
– Meriitti kuuluu espanjalaiselle yli muiden. Hän on onnistunut saamaan 101% autosta irti, ei ole tehnyt ensimmäistäkään merkittävää virhettä, eikä ajanut yhtään epätyydyttävää kisaa.
Toiseksi nousee Lewis Hamilton arvosanalla 8,5.
– Jos hän olisi muuttanut kolme paaluaan kolmeksi voitoksi, mestaruussarja olisi erilainen.
Kimi Räikkönen on jo sijalla kolme listauksessa. Gazetta antaa Lotus-kuskille arvosanaksi tasan 8.
– Kaikkein kaunein yllätys tänä vuonna, lehti arvostelee.
Heikoimman arvosanan kaikista saa Alonson tallikaveri Felipe Massa (4,5), jonka lehti uskoo saavan kenkää kauden jälkeen.
– 25 pistettä Alonson 164 vastaan ja tullut tallikaverinsa lyömäksi 11 kertaa 11:stä. Joitakin merkkejä on heräämisestä viimeisissä kisoissa, mutta se ei ole hänelle riittävästi saadakseen uutta sopimusta. Kenties on aika muutokselle.
Koko lista:
10 – Alonso 8,5 – Hamilton 8 – Räikkönen 7 – Webber, Vettel, Rosberg, Grosjean 6,5 – Di Resta, Maldonado 6 – Schumacher, Perez, Kobayashi, Hülkenberg, Kovalainen, Glock, De la Rosa, Pic, Petrov, 5,5 – Senna 5 – Button, Vergne, Ricciardo, Karthikeyan 4,5 Massa Lähde: James Allen on F1LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valtteri Bottas fiilistelee Cadillac-pestiään – näitä asioita ei edellisissä tiimeissä päässyt tekemään
- Ferrarilta raju ratkaisu – tallin kilpuriin jättimuutos
- Jari-Matti Latvala: mykistävän ylivoimainen suoritus!
- Järkyttävä uutinen: Juha Miettinen on kuollut onnettomuudessa
- Rallimaailmasta jysähti iso uutinen: Ott Tänak Toyotalle
- Mercedes ja Red Bull jäivät kiinni ovelasta tempusta – F1-sarja puuttui peliin välittömästi
- Rallin MM-sarjassa muhii jättipaukku – HS: Jari-Matti Latvalan leuka loksahti
- Drift Masters 2026: Aikataulu, kuskit, Ahvenisto, mistä katsoa?
- Kanarian MM-ralli 2026: Erikoiskokeet, tv-lähetykset ja osallistujat
- Kalle Rovanperä: paluu!