Miten Red Bull nousi huipulle – suunnittelijalegenda kertoo
Red Bullin pääsuunnittelija Adrian Newey kertoo tuoreessa haastattelussa, että tallin nopea nousu huipulle on kaikkea muuta kuin vahinko. Britti kuitenkin vihjaa, että ehkä ripaus onneakin on ollut mukana.
– Jatkuvuus on erittäin tärkeää. Kun Red Bull ensi kerran ajoi kaudella 2005, se oli oikeastaan vain siniseksi maalattu Jaguar, kaudella 2006 tallissa aloittanut Newey kertoo TotalRacen mukaan.
– Sitä seurasi parannus kehityskulttuurissa ja monien uusien ihmisten tulo talliin. Se oli nopeiden muutosten aikaa. Meidän piti korjata ja kehittää työskentelytapojamme sekä työkalujamme, kuten tuulitunnelia ja simulaattoreita. Sellaisia asioita ei voi ostaa tavaratalosta.
Kauden 2009 tekniset muutokset johtivat lopulta siihen, että Red Bull muuttui keskikastin tallista sarjan tekniseksi kärjeksi, Newey muistelee.
– Vei neljä vuotta saada rauhoitettua tilanne ja isot sääntömuutokset vuonna 2009 olivat hyvä hetki meille, sillä ne osuivat yhteen tallin lopullisen yhteenhitsautumisen kanssa.
– Sen ylläpitämiseksi talli jatkaa kasvuaan, Newey kertoo.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Formula 1 – kausi 2026
- MM-ralli – kausi 2026
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Yllätysuutinen! Täysin uusi kuljettaja rallin MM-sarjaan