Kimi Räikkönen valitteli virhettä: "Muuten olisi ollut mahdollista mennä kovempaa"

Kimi Räikkönen epäilee, että virhearviointi Q3:ssa maksoi yhden tai useamman lähtöruudun Iso-Britannian GP:ssä. Sopivilla renkailla Lotus-kuski ehti ajaa aika-ajofinaalissa ainoastaan yhden kierroksen, mihin nähden tulos oli kaikkea muuta kuin huono.
– Teimme pienen virhepäätöksen käyttäessämme täysiä saderenkaita, ja sain ainoastaan yhden kierroksen välikelin renkailla viimeisessä aika-ajojen osiossa. Muussa tapauksessa olisi ollut mahdollista mennä kovempaa, Räikkönen sanoi sarjan kotisivun mukaan.
– Meillä oli myös KERS-ongelma, jonka yritimme korjata punaisen lipun aiheuttaman katkon aikana. Olemme kuudennella sijalla, mikä ei ole missään tapauksessa katastrofi, mutta paremminkin olisi voinut mennä. Sää tekee tästä konstikasta kaikille. Erityisesti autojen peräsuihkun takia tämä ei ole helppoa, ja kisaolosuhteissa se on vielä vaikeampaa kaikkien taistellessa samasta osasta rataa.
– Hyvää tässä on faneille se, että tätä on hauska katsoa, joskaan sää ei ole mukavin mahdollinen jos on katsomossa.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Somessa leviää kuvia ja videoita – suomalainen superlupaus siirtyy Toyotan rattiin?
- Mercedekseltä sekä Susie Wolffilta raju vastaus petostutkintaan – ”Tämä ajojahti johtuu lajimme naisvihasta”
- Hyundailta huonoja uutisia Teemu Suniselle – näin suomalainen kommentoi tallin päätöstä
- ”Olemme sanattomia” – Kalle Rovanperä hankki Harri Rovanperälle uskomattoman lahjan
- F1-sarjassa kytee jättikohu – Mercedes-pomo Toto Wolffia tutkitaan vaimonsa kanssa vakavasta rikkeestä
- Tässä ovat ensi kauden F1-sprinttikilpailut – formaattia saatetaan viilata jälleen
- Rallimaailmassa liikkuu hurja huhu: suomalaiskuski korvaa Ott Tänakin?
- Valtteri Bottaksen F1-kaudesta tipahti karu tilasto
- Vuoden autourheilijat selvillä – Kalle Rovanperä jälleen ykkönen
- F1-sarjassa koetaan ennenäkemätön temppu – tulevalla kaudella tehdään historiaa
- F1-sarjassa kytee jättikohu – Mercedes-pomo Toto Wolffia tutkitaan vaimonsa kanssa vakavasta rikkeestä
- Rallimaailmassa liikkuu hurja huhu: suomalaiskuski korvaa Ott Tänakin?
- F1-sarjassa koetaan ennenäkemätön temppu – tulevalla kaudella tehdään historiaa
- F1-sarjan ensi kauden kuskikatras valmis – Williams täytti viimeisen tyhjän penkin
- Valtteri Bottaksen F1-kaudesta tipahti karu tilasto
- ”Olemme sanattomia” – Kalle Rovanperä hankki Harri Rovanperälle uskomattoman lahjan
- Somessa leviää kuvia ja videoita – suomalainen superlupaus siirtyy Toyotan rattiin?
- Hyundailta huonoja uutisia Teemu Suniselle – näin suomalainen kommentoi tallin päätöstä
- Tässä ovat ensi kauden F1-sprinttikilpailut – formaattia saatetaan viilata jälleen
- Näe maailmanmestarit! Kalle Rovanperälle ja Jonne Halttuselle järjestetään kansanjuhla