Hammasteknikolla juoni kiristää rahaa Ecclestonelta – ei mennyt kuin Strömsössä
Martin Peckham, 41, on myöntänyt oikeudessa syyllisyytensä Bernie Ecclestonen kiristämiseen, raportoi Daily Mail.
Hammasteknikkona toimivalla Peckhamilla oli edessään häät, jotka hän pyrki rahoittamaan juonellaan.
Kahden lapsen isä uhkasi 81-vuotiasta puhelimessa Tamara Ecclestonen, Bernien tyttären, kidnappauksella, ellei F1-pomo maksaisi £200 000. Peckham oli saanut idean luettuaan samankaltaisesta – ja vastaavasti epäonnistuneesta – tapauksesta kiristää rikasta perhettä paljastuksilla Tamaran seksielämästä.
Syyttäjä Philip Lemoine kuvaili oikeudessa rikosta seuraavasti:
– Tämä oli karkeasti toteutettu, kenties ei vähäpätöinen, mutta melkoisen harrastelijamainen yritys hankkia rahaa hra Ecclestonelta.
Tuomari Alistair McCreathin mukaan edessä on ”merkittävä ja tuntuva vankeusrangaistus”.
LUE MYÖS:
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- George Russellin katastrofi Belgiassa oli Kimi Antonellin avain onneen – MM-taistelu tiivistyy
- Se on siinä! Sami Pajari dominoi Virossa ja nappasi uransa avausvoiton näytöstyyliin
- Lähtöruuturangaistukset sekoittavat pakkaa – tässä Belgian GP:n lähtöjärjestys
- EK17: Sami Pajarin jättipotti enää yhden pätkän päässä
- Tuukka Taposen kärkipaikka vaihtui pettymykseen F3-luokan pääkilpailussa
- Sami Pajari dominoi Viron MM-rallia – nyt on avausvoitto lähellä
- Kimi Antonelli paalulle Belgiassa – Valtteri Bottakselle tärkeä päänahka
- Täyskäännös: F1-kisa perutaan sittenkin – myös loppukauden kisoja vaarassa
- Kaksi Max Verstappenin ulosajoa riitti – Red Bull palaa vanhaan ratkaisuun Belgiassa
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- F1-autoille povatut vaikeudet kävivät toteen Belgian harjoituksissa – ”Kuin hidastetusta elokuvasta”
- Suomen MM-ralli 2026: Reitti, aikataulu, liput, osallistujat ja televisiointi
- Toto Wolffilta tyly viesti George Russellille
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Kimi Antonelli paalulle Belgiassa – Valtteri Bottakselle tärkeä päänahka
- Ahveniston ensimmäinen Drift Masters oli jättimenestys – yli 12 700 katsojaa