F1-sarjalle tappava isku? – "Tallit ja FIA elävät nyt epävarmuudessa"
FIA tiedotti aiemmin pari viikkoa sitten, että F1-tallit äänestävät kesällä kulujen rajoittamisesta. Takaraja äänien antamiselle oli kesäkuun 30. päivä, jolloin yksinkertaisen enemmistön äänet olisivat ratkaisseet.
F1-kommentaattori James Allen kertoo, että tulosta ei olla saatu aikaiseksi. Tästä eteenpäin päätöksiin tarvitaan periaatteessa yksimielisyys, mikä formula ykkösissä vaikuttaa mahdottomuudelta.
– Puhetta on takarajan työntämisestä heinäkuun 24. päivään, mutta jos alkuperäinen deadline ylitettiin, monet kysyvät mitä voimaa uudella olisi. Tallit ja FIA elävät nyt epävarmuudessa, Allen sanoo.
– Red Bull on seurannut vierestä neuvotteluita. (Jean) Todt on yrittänyt vetää Red Bullia mukaan prosessiin, mutta lähteet muista talleista kertovat, että talli on ottanut tavaksi lähettää lakimiehen – eikä siis vanhempaa insinööriä – neuvotteluihin.
– Paljon työtä on tehty kulissien takana eri tasoilla työskentelevien ihmisten toimesta, jotta sopimus kuluista saataisiin etenemään. Osalle talleista asia on erittäin kiireellinen, sillä ne ovat jo lähellä kuilun reunaa rahoituksellisesti.
Suuri määrä turhautumista
– Mutta pakottavuudesta huolimatta, (neuvottelut) ovat jumissa. Tämä on johtanut suureen määrään turhautumista sekä siihen, että Red Bull tuntee itsensä eristetyksi, kuten on näkynyt kommenteissa, joita Helmut Marko on antanut erotelluksi tulemisesta sekä Valencian turva-autosta (”salaliitto”) ja sen sellaisesta. Suurin ongelma vaikuttaa yhä olevan kaudelle 2014 suunniteltu moottoriuudistus. V6-moottoreiden on eri lähteiden mukaan arvioitu maksavan kolmesta neljään kertaa enemmän kauden aikana kuin nykyiset. Aiempien raporttien mukaan ainakin pienet tallit vastustavat tällaista lisälaskua, kun taas ainakin osalle moottorivalmistajista muutos on tarpeen, sillä uusien moottoreiden teknologia on linjassa katuautoliiketoiminnan kanssa. Pelkona on ollut jopa uuden kilpailevan sarjan synty. Ex-tallipomo Flavio Briatoren tiedetään laativan uusia GP1-sääntöjä, joihin on kerrottu sisältyvän muun muassa jatkaminen nykyisenkaltaisilla V8-moottoreilla.LUE MYÖS:
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Sami Pajari avasi tunteitaan historiallisesta voitosta – ”Missään vaiheessa ei ollut varaa rentoutua”
- Red Bull -pomo vastasi Max Verstappenin ympärillä pyöriviin huhuihin
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly
- Unkarin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- George Russell: ”Haluan vain autoni olevan samanlainen kuin Kimi Antonellilla”
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-autoille povatut vaikeudet kävivät toteen Belgian harjoituksissa – ”Kuin hidastetusta elokuvasta”
- Kimi Antonelli paalulle Belgiassa – Valtteri Bottakselle tärkeä päänahka
- Isack Hadjarille jättirangaistus – takarivi kutsuu
- George Russellin katastrofi Belgiassa oli Kimi Antonellin avain onneen – MM-taistelu tiivistyy
- Lähtöruuturangaistukset sekoittavat pakkaa – tässä Belgian GP:n lähtöjärjestys
- Vihdoin onnistuminen! Tuukka Taponen täräytti eturiviin F3-luokan aika-ajoissa