Di Resta epävarma tulevaisuudestaan: "Melkoisen epäselvää"
Kuva: Getty Images
Entisen managerinsa Anthony Hamiltonin kanssa eri teille taannoin lähtenyt Paul di Resta myöntää, että vaikka hänellä on edessään ratkaisevia päätöksiä tulevaisuutensa suhteen lähiviikkoina, tilanne on yhä epäselvä.
– Juuri nyt olen Force Indian kanssa tekemässä parasta mahdollista työtä heille, ja he yrittävät saada parhaita mahdollisia tuloksia minulle. Yritän vain varmistaa tallipaikkaa tulevaisuudelle.
– En rehellisesti osaa sanoa missä mennään. On melkoisen epäselvää mitä tällä hetkellä tapahtuu jopa Lewiksen (Hamilton) kanssa ja mitä hän tekee. En usko, että kenelläkään on todellista selvyyttä mitä hän aikoo tehdä tai mihin suuntaan hän on menossa, di Resta sanoi Sky Sportsin mukaan.
Kysyttäessä asiasta, Di Resta ei kuitenkaan peittele toiveitaan päästä isompiin talleihin, joihin häntä onkin viety kevään ja kesän aikana.
– Jokainen haluaisi ajaa Ferrarilla jossain vaiheessa elämäänsä, ottaen huomioon mitä he edustavat formula ykkösissä, mitä he ovat saavuttaneet ja mikä heidän merkityksensä on autoteollisuudelle.
– Tietenkin on myös Mercedes. Olen ollut osa sitä perhettä pitkän aikaa. Mutta olen aina sanonut, että haluan vain voittaa kisoja ja mestaruuksia ja se on tärkein asia. Siihen pääseminen joko täällä tai jossain muualla on lopullinen tavoite.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä