Mika Kallio: "Vaikea kisa edessä näiltä lähtöasetelmilta"
Suomalainen Mika Kallio oli suurissa vaikeuksissa ja hän jäi Moto2-luokan aika-ajossa 19. lähtöruutuun.
Espanjan Barcelonassa hellekelit jatkuivat lauantaina.
– Aamupäivällä ajettu harjoitusjakso näytti vielä positiiviselta seitsemännen sijan myötä. Myöhemmin iltapäivällä ajettu aika-ajo oli ongelmallinen, kun keli lämpeni edelleen, enkä löytänyt kunnollista tuntumaa radan pinnan lämmön noustua yli 50 asteen, Kallio harmitteli.
– Ennakoimme, että lämmin keli sopisi meille, mutta kävikin aivan päinvastoin. Pito oli paljon heikompi, ja samaan aikaan menimme säätöjen kanssa myös väärään suuntaan.
– Normaalitilanteessa aika-ajossa syntyy aina nopeampia kierrosaikoja kuin treeneissä, mutta nyt en yltänyt samoihin aikoihin. Ongelmista kertoo se, että ajoin jo perjantain ekan treenijakson kuudennella kierroksella saman ajan kuin nyt aika-ajossa.
Kallion ero kärkeen oli 1,467 sekuntia, kun se aamun harjoitusjaksolla oli ollut vain 0,621 sekuntia.
– Palaamme säädöissä lähelle sitä tasoa, jolla aloitimme perjantaina. Keli on ennusteiden mukaan viileämpi kisapäivänä ja sadettakin on vaihteeksi luvattu sunnuntaille. Se muuttaisi jälleen tilannetta, mutta vaikea kisa on joka tapauksessa edessä näiltä lähtöasetelmilta, Kallio myönsi.
LUE MYÖS:
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi