Mika Kallio: "Lähtökohtiin nähden tämä oli tietysti hyvä tulos"

Espanjan Barcelonassa ajettiin tiukka Moto2-luokan kilpailu, jonka aikana Mika Kallio suoritti vahvan nousun tuloslistalla. Aika-ajon ongelmien vuoksi lähtöruutuun 19 jäänyt Kallio kipusi kisassa kymmenen pykälää ja ylitti maalilinjan yhdeksäntenä.
Kilpailun jälkeen Marc VDS-tallissa ajavan Kallion sijoitus kohentui vielä yhdellä, kun kolmanneksi ajanut Marc Marquez sai 60 sekunnin aikasakon vaarallisesta ajotavasta ja kolarin aiheuttamisesta.
Kallio pystyi räväkän startin jälkeen pitämään alkukierroksilla samaa vauhtia kisan voittaneen Andrea Iannonen kanssa, mutta ennen kisan puoliväliä kierrosajat heikkenivät.
Maalissa ero voittajaan oli 16,606 sekuntia, mutta kolmas sija jäi valkeakoskelaiselta neljän sekunnin päähän.
– Lähtökohtiin nähden tämä oli tietysti hyvä tulos, mutta rengasongelma maksoi lopussa ainakin kaksi sijaa. Takarenkaan pito heikkeni yllättävän nopeasti ja lopussa kierrosajat olivat sekunnin kärkeä hitaampia, Kallio summasi.
– Rengasvalmistaja Dunlopin edustaja tiesi kertoa, että kaikilla aggressiivisesti alkukierroksilla ajaneilla renkaan suorituskyky laski selvästi kisan toisella puoliskolla.
– Lisäksi pyörääni alkoi vaivata voimakas tärinä, joka haittasi myös suoraosuuksilla. Kenties se aiheutui osittain myös renkaista, vaikka ne todettiin olevan tasapainossa kisan jälkeen, kuljettaja ihmetteli.
Kallio oli tyytyväinen pyöränsä kisasäätöihin, kun sunnuntaiaamuna tehdyt muutokset keulan säätöihin olivat varsin onnistuneet.
– Selvästi parempi tuntuma löytyi ja keulan käyttäytyminen tyydytti Pystyin jarruttamaan myöhemmin ja ajamaan kovempaa mutkiin, Kallio summasi.
Viiden osakilpailun jälkeen Kallio on MM-pisteissä kuudentena. MM-sarja jatkuu kahden viikon kuluttua Englannissa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Miamin GP:n alla hätkähdyttävä näky – Paras kuskiparaati ikinä?
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- F1-kuskin potkut lipsahti ulos suorassa tv-lähetyksessä? – Näin vastaa tallipäällikkö
- Miamin sprinttikilpailun tulokset uusiksi – kolme kuskia pisteiltä ulos
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Red Bullin toisen auton kirous jatkuu – tiimiltä nolo kämmi
- Max Verstappenilta jälleen mestarillista venymistä – Ferrarin vauhti kateissa
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Miamin GP:n sprintissä mieletöntä draamaa – Max Verstappen putosi viimeiseksi