Kimi Räikkösen pomo: "Olemme päässeet yli pahemmistakin asioista"

Lotuksen tallipäällikkö Eric Boullier sanoo, että Monacon pettymys on jo unohdettu ja seuraavaan osakilpailuun lähdetään samalla luottamuksella kuin muihinkin.
– Kyllä, meillä on takana pettymys Monacosta, mutta me olemme päässeet yli pahemmistakin asioista, Boullier sanoi ToileF1:lle.
– On vaikea saada hyvä tulos, jos on menettänyt autonsa jo ennen ensimmäistä mutkaa. Näin tapahtui Romainille (Grosjean). Se oli vain kisatilanne, mutta se ei tee siitä yhtään helpompaa sulattaa, koska oli ilmeistä, että hän oli iskussa viikonlopun alusta alkaen.
– Kimi (Räikkönen) puolestaan ei saanut missään vaiheessa kaikkea itselleen suotuisaksi ja hän menetti pidon kisassa, mikä esti häntä hyökkäämästä. Meidän ei kuitenkaan pidä jäädä vatvomaan sitä. Se oli yksi viikonloppu kahdestakymmenestä. Toivon, että me pärjäämme paremmin seuraavissa 14:ssä.
Montréalin kisaan ei ole odotettavissa kilpailukyvyn heikkenemistä, Boullier vakuuttaa.
– E20 on nopea, vankka ja luotettava. Vauhtia oli Monacossa torstaina sekä lauantaina ja kuljettajamme olivat tyytyväisiä autoihinsa. Me kaikki tiedämme, että Monaco on omalaatuinen vaatimuksiltaan. On parempi kokea ongelmia siellä kuin tavanomaisella radalla.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”