Hirvonen ei myönnä tallimääräyksiä – "Nautin taistelusta Sebin kanssa"
Kun Uuden-Seelannin rallia on ajettu 15 erikoiskoetta, yllätyksettä johdossa jatkavat Sebastien Loeb ja Mikko Hirvonen.
Vaikka ero kaksikon välillä vaikuttaa pysyvän muuttumattomana, kuljettajat vakuuttavat, että kilpailu on sallittua.
– Nautin taistelusta Sebin kanssa, erityisesti näin fantastisessa rallissa. Tämä aamu oli täydellinen enkä oli voinut mennä kovempaa, Hirvonen kommentoi EK11:n jälkeen tallin tiedotteessa.
Tällöin ero oli ainoastaan alle kaksi sekuntia. Tämän lähemmäksi – ainakaan vielä – Hirvonen ei päässytkään.
– En saanut parasta mahdollista lähtöä, kommentoi puolestaan Loeb.
– Mikko on ollut hyvin nopea mutaisella osuudella, eikä minulla ollut aikaa reagoida. Renkaat toimivat hyvin, joskin täysi sarja pehmeitä olisi ollut vielä tehokkaampi ratkaisu.
Fordin Petter Solberg on kolmantena, mutta yli puolitoista minuuttia jäljessä kärkeä. Ensimmäisenä päivänä ulos ajanut Jari-Matti Latvala on 8:s
Kärkikymmenikkö rallissa EK15:n jälkeen:
1. S. LOEB 2. M. HIRVONEN +6.4 3. P. SOLBERG +1:33.3 4. E. NOVIKOV +2:02.5 5. O. TÄNAK +2:23.8 6. T. NEUVILLE +2:47.2 7. D. SORDO +3:05.9 8. J. LATVALA +4:58.0 9. A. ARAÚJO +8:21.1 10. K. BLOCK +9:07.6 Ajat: wrc.comLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Käsittämätöntä draamaa MM-rallin viime hetkillä – Toyotalle kaksoisvoitto Pajarin ja Katsutan voimin
- Ella Häkkinen juhli voittoa Formula 4:n naisten luokassa!
- Huomasitko? Kroatian MM-rallia johtavalta Sami Pajarilta hulvaton Kummeli-heitto
- Kroatian rallissa dramaattinen alku: MM-kärjet pihalle – Sami Pajari johtoon
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- Max Verstappen menettää legendaarisen kisainsinöörinsä kilpailijatallille – hollantilaisen Red Bull -ura lähestyy loppua?
- Nyt se paljastui: tässä on Janni Hussin korvaaja!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Nyt se paljastui: tässä on Janni Hussin korvaaja!
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa