Top Gear innostui: "Kimi Räikkönen tulee voittamaan Monacon kisan"
Top Gear tietää sunnuntain F1-kisan tulokset jo etukäteen. Syynä tähän on muuan kuljettajan kypärävalinta.
– Kimi Räikkönen tulee voittamaan Monacon Grand Prixin sunnuntaina. Kuinka tiedämme sen? Noh, kahdessa tämänpäiväisessa (torstai) harjoitussessiossa, joissa hän pääsi harjoittelemaan hyvin vähän, hänellä oli James Hunt -replikakypärä. Eikä kyse ollut mistään Ron Howard -elokuvapuffista, se oli ihan puhdas kunnianosoitus. Yhdeltä viileältä jätkältä toiselle. Me pidämme siitä, Top Gear kirjoittaa kotisivullaan.
– Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun Kimi kallistaa hattuaan vuoden 1976 maailmanmestarikuljettajalle, kohujen aiheuttajalle ja miekkamiehelle. Hän on aiemmin osallistunut moottorikelkkakisoihin käyttäen Huntin nimeä peittääkseen (ilman menestystä) jälkensä Ferrarin työntekijöiltä, jotka eivät ikinä hyväksyneet Räikkösen lukujärjestykseen kuulumatonta aktiviteettiä.
Top Gear myöntää, että Räikkönen ei ole ajanut Monacossa kahteen vuoteen ja saa vain vähän harjoitusta.
– Mutta me uskomme silti, että hän voittaa sunnuntaina. Lotus E20 on yksi kolmesta autosta, jotka näyttivät niin täsmällisiltä, tarkoilta ja nopeilta poistuessaan hitaista mutkista. Kaksi muuta ovat Ferrarin F2012 ja McLarenin MP4-27.
LUE MYÖS:
- Kanadan GP alkoi rengaskaaoksella – McLarenin uhkapeli kääntyi nopeasti itseään vastaan
- Robin Räikkösen ylivoimaa – täydellinen suoritus!
- Ruotsin EM-rallissa dramaattinen ratkaisu: Teemu Suninen ulos – Mikko Heikkilälle uran ensimmäinen täysosuma
- Täydellistä dominanssia – formulalupaus Luka Sammalistolle hattutemppu täyteen
- F1-kisasta povataan kaaosta – ”Täydellinen myrsky”
- Esapekka Lappi julkaisi kuvan rajusta ulosajosta – ”Olemme kunnossa”
- Mercedes tyrmäsi McLarenin aika-ajoissa – Valtteri Bottakselle karu nöyryytys
- 18-vuotias suomalainen näyttävään voittoon Italian F4:ssä – F1-unelma elää vahvana
- Mercedekset ottivat rajusti yhteen Kanadan sprintissä ja tunteet kuohahtivat: ”Tuosta pitäisi tulla rangaistus”
- Valtteri Bottaksella epäonnea – Cadillac yllätti silti
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!
- Formulasirkus matkaa Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat