Pomo joutui Kimi Räikkösen koulutettavaksi – "Sain silloin oppitunnin"

Vuonna 2011 Lotus-päällikkö Eric Boullier sanoi, että hän ei aio enää koskaan puhua Kimi Räikkösestä. Räikkönen syytti tällöin tallia hänen nimensä käyttämisestä näkyvyyden saamiseksi, kun hänet mainittiin mahdollisena tallikaverina Robert Kubicalle.
– Kyllä pitää paikkansa, mutta se oli ihan simppeli juttu oikeastaan, Boullier sanoo F1 Racing -lehdelle.
– Sain silloin oppitunnin. Päätin, että jos joku kysyy Kimistä, en sano mitään. En taatusti. Mutta kuten näet, hän halusi palata kilpa-ajoon ja neuvoteltuaan Williamsin kanssa, hän palasi ja jutteli meidän kanssamme jälleen, Boullier kertoo.
Kubican menetys Lotus-tallille oli kova, ranskalainen myöntää.
– Mutta Kimin saaminen vaikean ja turhautavan vuoden jälkeen oli kuin iso pallo happea ihmisille tallissa. Kimi Räikkösen nimi tallissa, jolla on aiemmin ollut maailmanmestareita, on merkittävä asia.
– Me tarvitsemme johtajan, mitä hän on, ja vaikkakin ihmiset kyseenalaistivat päätöksemme hänen kahden poissaolovuotensa vuoksi, heti kautta edeltävien testien jälkeen me olimme hymyssä suin.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Vahvistus: Ferrarille katastrofi – molemmat autot hylättiin
- Ferrari tuomariston eteen Kiinan GP:n jälkeen – tallia uhkaa hylkäys osakilpailusta
- McLarenille kaksoisvoitto Kiinan osakilpailussa – viime viikon katastrofitallille kaksi pistesijaa
- Draamaa Ferrarilla: Lewis Hamilton ei totellut tallimääräyksiä Kiinassa – ”Minä päätän sen”
- Huonon tuurin multihuipentuma – Kalle Rovanperä keskeytti ”kahden markan vikaan” Keniassa
- Voi pahus! Kalle Rovanperällä epäonnen päivä Safari-rallissa
- Lähde: Liam Lawson yhden kilpailun päässä potkuista Red Bullilta – ”Tämä on tulosurheilua”
- Red Bullilla viimeiseksi – näin Liam Lawson kommentoi aika-ajokatastrofiaan
- Lando Norris mokasi jälleen – Oscar Piastrille uran ensimmäinen paalupaikka
- Q2: Alkukauden yllättäjältä jälleen vahvaa suorittamista – Ferrari ja Mercedes suurissa vaikeuksissa
- Draamaa Ferrarilla: Lewis Hamilton ei totellut tallimääräyksiä Kiinassa – ”Minä päätän sen”
- F1-valmistajaa uhkaa hylkäys Kiinan GP:ssä – talli tuomariston tutkintaan uuden säännön rikkomisesta
- McLarenin ylivoiman taustalla erikoinen syy – ”Emme käsitä miten he ovat onnistuneet tässä”
- Lähde: Liam Lawson yhden kilpailun päässä potkuista Red Bullilta – ”Tämä on tulosurheilua”
- Red Bull Kiinan sprintin aika-ajon viimeinen – ”Olen niin pahoillani, mutta en vain pysty siihen”
- Vahvistus: Ferrarille katastrofi – molemmat autot hylättiin
- Ferrari tuomariston eteen Kiinan GP:n jälkeen – tallia uhkaa hylkäys osakilpailusta
- Luvassa F1-kauden ensimmäinen sprinttiviikonloppu – tässä Kiinan GP:n lähetysajat
- Lewis Hamilton huolissaan omasta suorituksestaan sprinttikisassa- ”Joudun opettelemaan samalla”
- Red Bullilla viimeiseksi – näin Liam Lawson kommentoi aika-ajokatastrofiaan