Lotus ei aio säästellä aika-ajoissa – "Toivottavasti pääsemme eturiviin"
Romain Grosjean odottaa Lotukselta paaluvauhtia Barcelonasta. Ranskalainen uskoo, että tallin Bahrainin strategia, jossa säästeltiin renkaita lauantaina ei sovellu Espanjaan.
– Barcelonassa on tärkeää saada hyvä lähtöruutu, sillä ohittaminen on paljon vaikeampaa kuin Bahrainissa, Lotus-kuski sanoi ESPNF1:n mukaan.
– Aika-ajot ovat osa-alue, jossa voimme hieman parantaa ja meillä on ideoita sen suhteen. Toivottavasti pääsemme eturiviin.
Toisin kuin Kimi Räikkönen, Grosjean ei halua asettaa konkreettisia tavoitteita sijoitukselle kisassa.
– Meidän täytyy ottaa askel kerrallaan. Kaksi viimeistä kisaa ovat olleet meille erittäin hyviä, sekä tallille että itselleni. Teen parhaani Barcelonassa ja tavoite seuraaville kisoille on nousta kuljettajien sarjassa niin korkealle kuin pystyn. Minulla on yhä paljon opittavaa. Olen ajanut ainoastaan neljä osakilpailua kokoaikaisena kuljettajana kaudella.
– Sellainen ei ole suuri määrä kokemusta, mutta jokainen GP, jonka ajan loppuun on fantastinen kokemus minulle. Palkintokorokesijoitus Bahrainissa antaa minulle luottamusta Barcelonaan.
LUE MYÖS:
- Huippuvireinen Teemu Suninen juhli historiallista voittoa juuri ennen Suomen MM-rallia
- Video: Valtteri Bottaksen kilpailu päättyi liekkeihin – suomalainen ryhtyi itse toimeen
- Oscar Piastri tylytti Carlos Sainzia: ”Yksi typerimmistä asioista, mitä olen koskaan nähnyt”
- Lando Norris jyräsi Unkarissa – hallitsevalle mestarille kauden avausvoitto
- Vahvistus – F1-sarja palaa Malesiaan jo tällä kaudella
- Mestaruuskandidaattien rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Unkarin GP:n lähtöjärjestys
- Karu pettymys – kilpailijan töötti pilasi Tuukka Taposen voittohaaveet Unkarissa
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly
- George Russell: ”Haluan vain autoni olevan samanlainen kuin Kimi Antonellilla”