Hamilton odottaa Espanjassa kärkivauhtia – "Toivon jälleen vahvaa kisaa"
Lewis Hamilton uskoo McLarenin olevan jälleen Bahrainin pettymyksen jälkeen iskussa. Barcelonassa on tänä vuonna ehditty jo ajaa ja tällöin Wokingin ylpeys oli vakuuttava.
– Vauhtimme Barcelonassa kautta edeltävissä testeissä oli lupaavaa, mutta kauden iskukykyä on yhä hyvin vaikea arvioida. On siis vaikea sanoa kuka tulee olemaan kärjessä ensi viikolla, Hamilton sanoi Sky Sportsin mukaan.
– Kaikesta huolimatta me ajoimme hienon kisan siellä viime vuonna. Painoin Sebastiania (Vettel) maaliviivalle asti. Luulisin, että meillä on suhteellisesti parempi auto tänä vuonna, joten toivon jälleen vahvaa kisaa.
Kuten muutkin kuljettajat ovat toistelleet, Hamilton sanoo ohitusten olevan kiven alla Montmelóssa.
– Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä kuinka yksinkertaista ohittaminen on tänä vuonna. Se on aina ollut paha paikka ohituksille, kuten huomasin viime vuonna. Toivon kuitenkin, että DRS ja KERS-hybridi yhdessä tekevät siitä helpompaa. […] Pyrin vahvaan suoritukseen aika-ajoissa, jotta kisassa on niin helppoa kuin suinkin mahdollista.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Formula 1 – kausi 2026
- MM-ralli – kausi 2026
- Yllätysuutinen! Täysin uusi kuljettaja rallin MM-sarjaan
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- IS: Manageri paljasti uutta tietoa Kalle Rovanperän tilanteesta
- Lewis Hamilton latasi terveiset epäilijöilleen – lopettamispuheet voidaan unohtaa