Sebastian Vettel vastasi Erkki Tuomiojalle ja muille kriitikoille
Suomen mediassa uutisoitiin maanantaina laajasti ulkoasiainministeri Erkki Tuomiojan blogikirjoituksesta, jossa hän kritisoi Bahrainin kisan järjestämistä.
– Formula-1 on aina ollut kaikista kuuroin millekään ihmisoikeuksiin liittyville näkökohdille, kuten maailmanmestari Sebastian Vettelin typerät lausunnot osoittavat, Tuomioja kirjoitti.
Kuljettajat saivat kuulla Tuomiojan esittämän kaltaista kritiikkiä läpi viikonlopun. Brasilialainen TotalRace kertoo Vettelin torjuvan sen.
– Usein kuljettajia kritisoidaan siitä, että he eivät vastaa kysymyksiin kunnolla. Minusta on erittäin helppoa ulkopuolisille, jotka eivät ole täällä, kommentoida asiaa, maailmanmestari sanoo.
– Tietenkään se ei ollut helppoa. Yrität keskittyä kilpailuun ja haasteisiin saada autosta suorituskykyä irti. Meillä on kyllä silmät ja korvat, tiedämme mitä ympärillämme tapahtuu ja luemme samoja uutisia kuin kaikki muutkin. Minä olen todella onnellinen ja helpottunut, että mitään ei tapahtunut ja voimme palata kotiin turvallisesti.
Vettel lisäsi toivovansa, että tilanne maassa rauhoittuu ja sarja voi palata Bahrainiin myös tulevaisuudessa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jari-Matti Latvala: mykistävän ylivoimainen suoritus!
- Järkyttävä uutinen: Juha Miettinen on kuollut onnettomuudessa
- Rallimaailmasta jysähti iso uutinen: Ott Tänak Toyotalle
- Mercedes ja Red Bull jäivät kiinni ovelasta tempusta – F1-sarja puuttui peliin välittömästi
- Rallin MM-sarjassa muhii jättipaukku – HS: Jari-Matti Latvalan leuka loksahti
- Drift Masters 2026: Aikataulu, kuskit, Ahvenisto, mistä katsoa?
- Kanarian MM-ralli 2026: Erikoiskokeet, tv-lähetykset ja osallistujat
- Kalle Rovanperä: paluu!
- Kalle Rovanperä rikkoi hiljaisuuden somessa – paljastuksia yksityiselämästään
- Toto Wolff paljastaa: Mercedeksen tähtikuljettajat olivat lähellä saada kenkää