Räikkösen tallin mahdollisuudet lytättiin – "Pian heitä ei näkynyt missään"

Entinen F1-kuski ja nykyinen kommenttaattori Marc Surer kertoo epäilevänsä, että Lotus ei tule pysymään iskussa kauden vanhetessa. Surer muistuttaa, että viime vuonnakin LRGP:llä oli hyvä alkukausi.
– Lotus aloitti hyvin myös edellisenä vuonna, mutta pian heitä ei näkynyt missään, Surer sanoo Motorsport-Totalin mukaan.
– Kysymys on siitä, että onko heillä nyt sellaiset resurssit, että he pystyvät pysymään (kärjessä).
Lotus-tallin omistajan Geniin hallituksen puheenjohtaja Gerard Lopez kiistää kritiikin.
– Meillä taitaa olla noin 22 (kehitys)askelmaa suunniteltuna tällä vuodelle. Viimekin vuonna teimme paljon työtä sen eteen, mutta kehitys ei vain onnistunut.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- ”Olemme sanattomia” – Kalle Rovanperä hankki Harri Rovanperälle uskomattoman lahjan
- F1-sarjassa kytee jättikohu – Mercedes-pomo Toto Wolffia tutkitaan vaimonsa kanssa vakavasta rikkeestä
- Tässä ovat ensi kauden F1-sprinttikilpailut – formaattia saatetaan viilata jälleen
- Rallimaailmassa liikkuu hurja huhu: suomalaiskuski korvaa Ott Tänakin?
- Valtteri Bottaksen F1-kaudesta tipahti karu tilasto
- Vuoden autourheilijat selvillä – Kalle Rovanperä jälleen ykkönen
- F1-sarjassa koetaan ennenäkemätön temppu – tulevalla kaudella tehdään historiaa
- Näe maailmanmestarit! Kalle Rovanperälle ja Jonne Halttuselle järjestetään kansanjuhla
- F1-sarjan ensi kauden kuskikatras valmis – Williams täytti viimeisen tyhjän penkin
- Janni Hussi on törmännyt ralleissa törkeyksiin – saanut kysymyksiä pikkuhousuistaan