Lehti: Tämän vuoden F1-sarja vaarassa lyhentyä kahdella osakilpailulla
Bahrainin osakilpailu ei ole ainoa, joka on vaarassa peruuntua tänä vuonna. Tunnettu brasilialainen F1-toimittaja Livio Orrichio kertoo, että Teksasin Austinissa sijaitseva Circuit of the Americas, jonka on tarkoitus isännöidä tämän vuoden Yhdysvaltain osakilpailu, on jäljessä rakennusaikataulustaan.
– Rakentaminen on jäänyt pahasti jälkeen suunnitelmista. Tämän lisäksi promoottorin ja osavaltion hallituksen välillä on vakavia ongelmia, Orrichio kirjoittaa O Estado de S.Paulossa.
– Kumpikin osapuoli odottaa toisen maksavan F1-sarjan promootiomaksun, jonka arvioidaan olevan $18 miljoonaa. Joten tämän vuoden mestaruussarja, jonka pitäisi koostua 20 osakilpailusta, tulee todennäköisesti sisältämään vain 18, Orrichio uskoo.
Teksasin osakilpailun toteutumista on epäilty viime vuodesta lähtien. Yhdysvalloissa kisan järjestämistä on kritisoitu muun muassa radan rakentamisesta syntyvien korkeiden kulujen vuoksi. Toisin kuin New Jerseyn vuodelle 2013 suunniteltu osakilpailu, osa Austinin kisan kuluista katetaan verorahoilla.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä