Kovalainen: Meillä on ollut pieniä ongelmia
Heikki Kovalainen kertoo, että Caterhamin uusi CT01-ajokki on täyttänyt odotukset. Suurena muutoksena viime vuoteen verrattuna on ylimääräinen nappi ratissa.
– Auto on ollut hyvä tähän mennessä. Se on ilmiselvästi iso harppaus viime vuodesta, mikä näkyy erityisesti korin alla, jossa yksityiskohtien taso on valtava parannus viime vuodesta, Kovalainen sanoo Herald Sunille.
– Meillä on ollut pieniä ongelmia, jotka on täytynyt käsitellä, mutta sellaista voi odottaa testeissä. Tämä on hyvä perusta meille jatkaa työtämme kauden aikana ja olemme siinä tilanteessa missä haluammekin olla jokavuotisen kehityksemme suhteen.
Caterhamilla on tänä vuonna käytössään KERS-järjestelmä, jota Kovalainen ei ole käyttänyt sitten viimeisen McLaren-kautensa vuonna 2009. Siihen totuttelu uudestaan ei nouse ongelmaksi.
– Se on ollut aika helppoa. Se on tietysti jälleen yksi järjestelmä lisää, mutta siihen pitää vain päästä sisään ja me olemme työskennelleet ahkerasti insinöörien kanssa optimoidaksemme sen kierroksen eri vaiheita varten, Kovalainen kertoo.
LUE MYÖS:
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly
- Unkarin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- George Russell: ”Haluan vain autoni olevan samanlainen kuin Kimi Antonellilla”
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Belgian GP 2026 – F1: Tulokset ja uutiset
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- George Russellin katastrofi Belgiassa oli Kimi Antonellin avain onneen – MM-taistelu tiivistyy

- Kaksi Max Verstappenin ulosajoa riitti – Red Bull palaa vanhaan ratkaisuun Belgiassa
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Suomen MM-ralli 2026: Reitti, aikataulu, liput, osallistujat ja televisiointi
- F1-autoille povatut vaikeudet kävivät toteen Belgian harjoituksissa – ”Kuin hidastetusta elokuvasta”
- Kimi Antonelli paalulle Belgiassa – Valtteri Bottakselle tärkeä päänahka
- Toto Wolffilta tyly viesti George Russellille
- Isack Hadjarille jättirangaistus – takarivi kutsuu