Kimi Räikkönen myönsi huolen – "Voin tunnustaa"
Kimi Räikkönen myöntää, että ennen kauden alkua, vastoin silloisia puheitaan, hänellä oli epäilyksiä paluunsa onnistumisesta. Kaksi vuotta poissa kuninkuusluokasta on pitkä aika.
– Rehellisesti sanottuna en tiennyt oikeastaan mitä odottaa ensimmäiseltä kisalta kahden vuoden tauon jälkeen. Me saimme hyvän tuntuman autosta ensimmäisestä Jerezin testipäivästä alkaen, mutta koskaan ei voi tietää varmasti kuinka kilpailukykyinen uusi laite on verrattuna muihin autoihin, Räikkönen kirjoittaa kotisivullaan.
– Nyt me tiedämme jo jotakin. Minulla oli aina sellainen olo, että pystyisin palaamaan formula ykkösiin, mutta voin nyt tunnustaa, että sain hyviä vastauksia omiin pieniin epäilyksiini siitä, että kuinka nopeasti voi tottua rytmiin kohtuullisen pitkän poissaolon jälkeen, Räikkönen myöntää.
– Nopeutta minulla yhä on. Se on kunnossa. Auto on hyvä, joten sekin on kunnossa. Jotkut asiat tarvitsivat parantamista, erityisesti aika-ajorutiineissa. Tiesin jo ennen Melbourneen menoa, että tulee viemään aikaa saada kaikki kuntoon parhaalla mahdollisella tavalla, kun ottaa huomioon, että muutoksia on tullut taktisiin ja mekaanisiin osa-alueisiin aika-ajoissa.
Malesiasta Räikkönen hakee menestystä.
– Tallina me tiedämme, että meillä on vahva ja johdonmukaisesti toimiva auto. On mukavaa kilpailla taas tällä viikolla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Formula 1 – kausi 2026
- MM-ralli – kausi 2026
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- IS: Manageri paljasti uutta tietoa Kalle Rovanperän tilanteesta
- Lewis Hamilton latasi terveiset epäilijöilleen – lopettamispuheet voidaan unohtaa
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Yllätysuutinen! Täysin uusi kuljettaja rallin MM-sarjaan