Rosberg: Williams-ura olisi saanut olla lyhyempi

Nico Rosberg sanoo, että hänen Williamsilla viettämänsä aika olisi saanut olla lyhyempikin. Ongelmaksi muodostui Sir Frank Williams, joka ei päästänyt häntä pois. Auto Motor und Sportille jutellut Rosberg sanoo, että häntä ei kuitenkaan huoleta hänen nykyinen voittojensa puute yli sadan osakilpailun jälkeenkään.
– En mieti sitä yhtään. Uskon omaan työhöni ja oli osakilpailuja sitten 100 tai ei, se ei huolestuta minua.
– Minä en kadu sitä. Olen varma, että tein oikean päätöksen vaihtaa Mercedekseen ja myös pysyä siellä.
Lehden kysymykseen, että olisko McLarenille meno ollut parempi, Rosberg vastasi, että se ei ollut mahdollista.
– Mielenkiintoa oli, mutta Frank ei päästänyt minua. Minulla oli sopimus. Neljä vuotta Williamsilla ei ollut tietenkään ideaalia – se olisi saanut olla hieman lyhyempi aika. Mutta erityiseti viimeinen vuosi siellä oli ponnahduslauta minulle. Koska olen sittemmin sijoittunut sarjassa aina seitsemmänneksi, ovat jotkut ihmiset huomanneet minut.
- Pitkän linjan F1-journalisti laittaisi Valtteri Bottaksen takaisin Mercedekselle – ”Tiimi on epätasapainossa”
- Toyota varmisti merkkimestaruuden Chilessä – Kalle Rovanperä teki jälleen kerran kovan tempun päätöspätkällä
- Ei voi olla totta! Teemu Sunisen huippuralli valahti ojan pohjalle
- Chilen MM-rallissa vanhan mestarin näytöstä – erikoinen asia muodostui päätekijäksi
- Chilen MM-rallin avauspäivä rytinää ja dramatiikkaa täynnä – näin perjantain rallipäivä eteni
- Mestaruus katkolla – näillä eväillä Kalle Rovanperä hyppää jahtiin: ”Sen kanssa pitää pelata sitä peliä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – loppuratkaisu näkyy ilmaiseksi
- F1-tulokkaan hurja kolarimäärä vaikuttaa jo tallin tulevan kauden kehitykseen – ”Osia on kulunut liikaa, se on fakta”
- Lewis Hamilton kohtasi karun faktan Japanin GP:ssä – ”Se on raskasta”
- F1-tallilta käsittämätön tallimääräys Japanin GP:n viimeisellä kierroksella – tähtikuski haukkui tallinsa pystyyn