Kommentti: Volkswagenin vetäytyminen todellinen aivopieru: ”Pienen pieni toivonkipinä”
Kuva: Getty Images
Jokainen rallifani odotti vielä eilen tulevaa rallikautta innolla. Uudistuneiden sääntöjen myötä tehokkaammat ja näyttävämmät autot, Toyotan paluu, Hyundain, Citroenin ja jopa Fordin haaste kärkitalli Volkswagenille…rallin nousujohteinen maineenpuhdistus näytti etenevän kohti vääjäämätöntä kliimaksiaan.
Suutariksi jäi, että kiitoksia vain Volkswagen tästä.
Konsernilla on edessään mittavat säästötalkoot. Viime vuonna paljastanut päästöskandaali oli käynyt konsernille kalliiksi. Kukaan ei tiedä tarkkoja lukuja, mutta Auto Zeitung laski jo viime keväänä kohun maksaneen konsernille hurjat 16 miljardia euroa. Tällä hetkellä tuo summa voi olla vielä huomattavasti suurempikin.
Talousihmisille päätös rallitoiminnan lopettamisesta oli selvä ja osakeyhtiönä VW oli pakotettu tekemään muutoksia. Se ei millään muotoa pystyisi selittämään osakkeenomistajilleen, miksi kilpaurheiluun tuhlataan valtavia summia rahaa, varsinkin kun ainoa saatava hyöty on PR:ää, ei siis riihikuivaa käteistä.
Säästötoimenpiteisiin ryhdyttiin jo viime vuonna. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Volkswagenin olisi pitänyt ajattaa tällä kaudella peräti neljää WRC-autoa. Leikkausten seurauksena talli pysyi kolmessa kilpurissa. Konsernille toisessa merkittävässä kilpasarjassa, WEC:ssä, Audi ja Porsche pudottivat autokuntiensa määrän kolmesta kahteen.
Nyt ei auta kuin toivoa, että optimistisimmat puheet toteutuisivat, ja VW:n rallitiimi muuttuisi Skodaksi. Jos jotain hyvää suurista autokosnereneista haluaa sanoa, on se mahdollisuus nimikikkailuun. Skodalla ei ole harteillaan Kansanauton päästöskandaalissa ryvettynyttä mainetta.Nämä säästöt eivät kuitenkaan riittäneet. Päätös Audin menestyksekkään kestävyyskilpailuprojektin lopettamisesta tuli vain pari päivää sitten. Konsernin lippua jää pitämään yllä enää Porsche. Tänään tehtiin siis linjaus ralliprojektin lakkauttamisesta. Konserni laajentaa toimintaansa sähköformulasarja Formula E:ssä, joka on ekologisuutensa ja autoteollisuuden nykysuuntauksen mukaisesti loistavaa PR:ää. Sähköformuloissa ei päästöjä synny. Volkswagenin talouslukujen kaunistelu ei kuitenkaan lämmitä rallikansan sydämiä. Vaikka Volkswagen onkin hallinnut MM-sarjaa suvereenisti viimeiset neljä vuotta, on se myös tehnyt lajin eteen paljon hyvää. Yhdessä yhteistyökumppaninsa Red Bullin kanssa se on tehnyt markkinakoneistollaan lajia tutuksi myös sellaisille, joille ralli on ollut vieras konsepti. Sosiaalisen median erinomaisen hyödyntämisen lisäksi se on kiinnittänyt myös kansan mielenkiinnon paitsi itseensä, myös sarjaa kohtaan kaikkialla, minne rallikaravaani onkaan pysähtynyt. Usean kauden mittaisen synkän korpivaelluksen jälkeen MM-rallisarja näytti olevan kehittymässä entiseen loistoonsa. Tästä kiitos kuului paitsi uudelle organisaattorille, mutta myös Volkswagenille. Kaiken alakulon keskellä taivaanrannassa siintää kuitenkin pienen pieni toivonkipinä. Nyt ei auta kuin toivoa, että optimistisimmat puheet toteutuisivat, ja VW:n rallitiimi muuttuisi Skodaksi. Jos jotain hyvää suurista autokosnereneista haluaa sanoa, on se mahdollisuus nimikikkailuun. Skodalla ei ole harteillaan Kansanauton päästöskandaalissa ryvettynyttä mainetta. Olisi nimittäin silkkaa hulluutta lähteä pois tässä vaiheessa, kun ensi vuoden ralliauton kehitystyö on jo käytännössä saatu valmiiksi. Volkswagenin resursseilla käsissä ei voi olla mikään muu kuin kilpailukykyinen paketti. Mutta hulluja temppuja on tehty ennenkin. Kysykää vaikka Ross Brawnilta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- McLaren järisytti voimasuhteita Miamin sprintin aika-ajoissa
- Ferrari säväytti Miamissa – Mercedes vaisu, Aston Martin jumissa varikolla
- Valtteri Bottakselta hurja paljastus sairaudestaan: ”Olin kuin huumeaddikti”
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Kanadan GP 2026 – F1: Aikataulu, tv, kuskit, tulokset
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Kanarian MM-rallin tulokset – Sami Pajarille jälleen huippusijoitus
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Valtteri Bottakselta hurja paljastus sairaudestaan: ”Olin kuin huumeaddikti”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin