Ron Dennis myöntää valehdelleensa Fernando Alonsosta
Kuva: Getty Images
McLaren-tallipäällikkö Ron Dennis myöntää, ettei hän ollut täysin rehellinen kertoessaan tiedoistaan Fernando Alonson onnettomuudesta.
Denniksen aiemmin kertoman mukaan Alonso ei saanut ulosajossaan aivotärähdystä. Hyvin pian muista lähteistä selvisi kuitenkin juuri näin tapahtuneen.
– Se ei ollut paras esitykseni, Dennis myöntää grandprixtimes-sivustolle.
– Ymmärrän, miksi lehdistö pieksi minua epätarkkuudestani. Halusin olla avoin ja rehellinen. Epäonnistuin. Mutta tavoitteeni on pyrkiä olemaan mahdollisimman rehellinen tulevaisuudessa, Dennis lupaa.
– Aivotärähdykseen liittyy monimutkaisia asioita. Niitä on vaikea määrittää, eikä minun ammattitaitoni siihen riitä.
ALonso kertoo myös, että Alonso tulee tekemään mitä todennäköisimmin paluun McLarenin rattiin Malesian GP:en.
– Olen puhunut Fernandon kanssa. Hän haluaa kisata siellä. Mutta se ei ole yksin minun päätettävissäni. Tietojeni mukaan Fernando on kuitenkin mukana Malesiassa. Minulla on kaikki syyt uskoa siihen.
LUE MYÖS:
- Cadillacin johtaja teki kantansa selväksi Valtteri Bottaksesta
- Aikasakko pilasi jättiyllätyksen – Alpine haastaa tuomionsa
- Rangaistus tuli – Cadillacin historian avauspiste romukoppaan
- Charles Leclerc paljasti ulosajoon johtaneet ongelmat – ”En ota syitä niskoilleni”
- George Russellilta katkera tilitys Monacossa – Mika Salo ei niele tallin selitystä
- Rangaistussuma ja punainen lippu sekoittivat Monacon GP:n – Kimi Antonelli loisti kaaoksen keskellä
- Valtteri Bottaksen Monacon GP päättyi keskeytykseen – talli paljasti syyn
- Erno Kostamo loukkaantui vakavasti Mansaarella – huojentava päivitys: ”Välitöntä hengenvaaraa ei enää ole”
- Kimi Antonellilla jälleen iskun paikka – tässä Monacon GP:n lähtöjärjestys
- Epäonninen tilanne – F3-kuski loukkaantui Monacon kolarissa
- Kimi Räikkönen nimesi F1:n parhaan kuljettajan – vastaus tuli välittömästi
- Mika Salolta radikaali väite Viaplaylla: F1-tähti saamassa potkut – Niki Juusela ällistyi: ”Onko toi totta?”
- Jari-Matti Latvala nosti esiin Oliver Solbergin ongelman: ”Sitä on vaikea hyväksyä”
- Monacon F1-harjoituksissa rysähti – Ferrari aloitti vahvasti
- Valtteri Bottakselle avautumassa yllätyssauma? ”Yksi parhaista tilaisuuksista”
- Järkyttävä rallionnettomuus: Kartanlukija menehtyi, kuljettaja taistelee hengestään
- Erikoinen välikohtaus Monacossa – Oscar Piastria ei päästetty F1-varikolle
- Jyväskylän SM-ralliin huippunimiä – mukana myös koomikko Ismo Leikola
- Tuukka Taponen petasi hyvät asetelmat F3-luokan aika-ajoissa
- F1-maailmanmestarilta synkkä arvio ennen Monacon GP:tä: ”Emme ehkä pysty kilpailemaan”