Tässä on Kimi Räikkösen Ferrari-sopimuksen pituus!
Kuva: Getty Images
Spekulointi Kimi Räikkösen ja Ferrari-tallin ympärillä on käynyt kuumana siitä lähtien, kun SuomiF1-sivusto 1. elokuuta julkaisi ensimmäisenä mediana maailmassa tiedon, että suomalainen on jo allekirjoittanut kontrahdin Ferrarin kanssa.
Viime aikoina enemmistö asiantuntijoista on kallistunut siihen suuntaan, että Kimi todellakin nähdään kaudella 2014 punaisen auton ratissa. Julkisuudessa onkin alettu arvuutella lähinnä kontrahdin pituutta ja sen julkaisupäivää.
– Sopimuksen pituus on kaksi vuotta ja siihen sisältyy optio kolmannesta. On vielä epäselvää, kerrotaanko julkaisemisen yhteydessä kaksi- vai kolmivuotisesta paperista. Itse veikkaan, että Ferrari ilmoittaa sopimuksen olevan kaksivuotinen, vaikka todellisuudessa mennään siis mallilla 2+1, Ferraria lähellä oleva lähde kertoo sivustollemme.
Formulamaailmassa optio sopimuksessa voi merkitä montaa asiaa. Useimmiten joko talli sitoo lisävuoden kuljettajan menestykseen tai kuski suostuu lisävuoteen ainoastaan, mikäli talli varsinaisena sopimuskautena osoittaa kilpailukykynsä. Optio voi toisaalta olla myös yksipuolisesti jomman kumman osapuolen päätettävissä.
”Sopimusta ei välttämättä julkaista Monzassa”
Räikkösen Ferrari-paperin julkaisun ajankohdaksi loogisin vaihtoehto olisi Ferrarin kotikisa Monzassa 6.-8. syyskuuta. ”Iceman” on kuitenkin usein osoittanut, ettei vaihtoehdoista loogisin aina toteudu. Ehkä ei tälläkään kertaa? – Räikkösen edellinen Ferrari-kontrahti julkaistiin Monzassa, mutta nyt sopimusta ei välttämättä julkaista siellä. Minulle kerrottiin, että syynä tähän ovat sopimustekniset asiat, joista en kuitenkaan tiedä vielä enempää, lähteemme kertoo. – Sopimus on kuitenkin jo allekirjoitettu. Siihen tämä ei liity. Pekka Franck (Twitter @PekkaFranck)LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Kanadan GP 2026 – F1: Aikataulu, tv, kuskit, tulokset
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Sami Pajarin kaudessa toistuu nyt sama kaava – taas palkintopallilla
- Christian Hornerilta suoraa tekstiä – paluu F1-sarjaan edessä?
- Portugalin MM-ralli 2026: Erikoiskokeet, tv-lähetykset ja osallistujat
- Kanarian MM-rallin tulokset – Sami Pajarille jälleen huippusijoitus
- Villi väite: F1-supertähti korvaa Max Verstappenin?
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Nyt jysähti – mullistava uutinen rallin MM-sarjaan!
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Zak Brown sanoi sen ääneen: tähän talliin Max Verstappen siirtyy
- Ferrarilta raju ratkaisu – tallin kilpuriin jättimuutos
- FIA reagoi – Miamin F1-kisaviikonloppuun yllätysmuutos!
- Romahdus – Sami Pajari latasi suorat sanat!
- Valtteri Bottas fiilistelee Cadillac-pestiään – näitä asioita ei edellisissä tiimeissä päässyt tekemään