Oscar Piastri Qatarin sprintin ykkönen – Lando Norrisin MM-johto kaventui
McLarenin Oscar Piastri kaasutti Qatarin sprinttikilpailun voittoon lauantaina. Australialainen johti 19 kierroksen kilpailua lähdöstä maaliin, eikä muista ollut uhkaajiksi.
Sprintin startti oli puhdas ja kärkikolmikon järjestys pysyi muuttumattomana. Max Verstappenin avauskierros oli väkevä, kun hollantilainen nousi heti kuudennelta sijalta neljänneksi Lando Norrisin perään.
Losailin radalla nähty sprintti muodostui jälleen melkoiseksi peräkkäin ajeluksi, vaikka takajoukoissa pientä mähinää nähtiinkin muun muassa Charles Leclercin pienen ajovirheen johdosta. Ferrareiden vauhti oli täysin kadoksissa ja molemmat kuljettajat olivat vaikeuksissa vikuroivan italialaisratsunsa kanssa. Leclerc sekä varikolta lähtenyt Lewis Hamilton jäivät kauas pistesijoista.
Yuki Tsunodalta nähtiin kenties kauden vahvinta suorittamista japanilaisen saapuessa viidentenä ruutulipun yli. Japanilainen kuitenkin möhli useaan kertaan ratarajojen kanssa. Viiden sekunnin aikasakon myötä Tsunoda tipahti aluksi tuloslistalla kuudenneksi. Hieman ruutulipun jälkeen tuli kuitenkin tieto, että myös Kimi Antonelli oli rikkonut liian monesti ratarajoja, joten järjestys palautui ennalleen, eli Tsunoda viides ja Antonelli kuudes.
George Russell ja Norris täyttivät palkintosijat Verstappenin jäädessä neljänneksi. Muut sprintin pistesijat menivät Fernando Alonsolle sekä Carlos Sainzille.
Piastri kavensi sprintin voitollaan hieman piste-eroa tallikaveriin. Eroa on nyt 22 pistettä ja samalla aussi jätti Verstappenin pistetaulukossa kolmanneksi, neljän pisteen päähän.
Seuraavaksi ohjelmassa on pääkilpailun aika-ajot, joka alkaa kello 20:00 Suomen aikaa. Sprinttikilpailun tulokset alla.
Qatarin GP:n sprinttikilpailu
- Oscar Piastri, McLaren
- George Russell, Mercedes
- Lando Norris, McLaren
- Max Verstappen, Red Bull
- Yuki Tsunoda, Red Bull
- Kimi Antonelli, Mercedes
- Fernando Alonso, Aston Martin
- Carlos Sainz, Williams
- Isack Hadjar, RB
- Alex Albon, Williams
- Gabriel Bortoleto, Sauber
- Oliver Bearman, Haas
- Charles Leclerc, Ferrari
- Liam Lawson, RB
- Esteban Ocon, Haas
- Nico Hülkenberg, Sauber
- Lewis Hamilton, Ferrari
- Pierre Gasly, Alpine
- Lance Stroll, Aston Martin
- Franco Colapinto, Alpine
LUE LISÄÄ
- Jättimäinen F1-kauppa vireillä – Cadillac-talli vaihtamassa omistajaa?
- Maailmanmestari Kimi Antonelli kieltäytyy ykkösnumerosta – paljasti yllättävän syyn
- Toyota vahvisti jättiuutisen – Kalle Rovanperä ja Ott Tänak palaavat MM-sarjaan!
- George Russellin toiminta johti sakkoihin – Toto Wolff avasi tapahtumia
- Esteban Oconin tilanne kärjistyi – nyt neuvotellaan sopimuksen purkamisesta
- Lehti: Kimi Antonellin maailmanmestaruus toi jättipotin – näin paljon hän tienaa
- Ferrarin sisällä kuohuu – Lewis Hamilton latasi suorat sanat Charles Leclercistä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Valtteri Bottas joutui rajuun onnettomuuteen – kommentoi nyt tapahtunutta
- Meksikon GP 2026 – F1: Tulokset ja pisteet
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä
- Esteban Oconin tilanne kärjistyi – nyt neuvotellaan sopimuksen purkamisesta