Ferrari-pomo Lewis Hamiltonista: ”Liioittelee ongelmiaan”

Ferrarin tallipäällikkö Frederic Vasseurin mukaan Lewis Hamilton usein liioittelee ongelmiaan median edustajille.
Seitsenkertaisen mestarin debyyttikausi Maranellon punaisissa on ollut vaikea ja ennen kesätaukoa Unkarissa britiltä nähtiin pohjanoteeraus. Pieleen menneet aika-ajot korreloivat sunnuntain kisatulosta, kun Hungaroringin syheröllä Hamilton ei onnistunut nousemaan ylemmäs ruudusta 12. Samaan aikaan tallikaveri Charles Leclerc täräytti paalupaikalle, mutta ongelmat auton rungon kanssa pudottivat monacolaisen neljänneksi.
Etenkin aika-ajojen jälkeen seitsenkertainen mestari oli kuin maansa myynyt hänen tituleeratessaan itseään hyödyttämäksi. Perään britti latasi vielä, että Ferrarin täytyy todennäköisesti etsiä hänen tilalleen uutta kuskia.
Vasseur kertoo yrittäneensä pitää Hamiltonia rauhallisena hankaluuksista huolimatta, sillä usein kuskin tunteenpurkaukset vain pahentavat tilannetta.
– Lewis on aina hyvin itsekriittinen ja reagoi äärimmäisesti. Joskus hän on liian kova autoaan ja joskus itseään kohtaan, kommentoi Vasseur Auto Motor und Sportille.
Vasseur sanoo hänen rauhoitelleen Hamiltonia viimeksi juurikin Unkarissa. Hamilton ei onnistunut pääsemään viimeiseen osioon, vaikka jäi Q2:ssa tallikaveristaan vain kymmenyksen ja Leclerc paineli lopulta paalulle saakka.
– Hänen ulostulonsa pahentaa asioita. Monesti hän on sellainen vain pressin edessä. Hän on yleensä jo rauhoittunut, kun alamme käydä asioita läpi ja se on vain hänen tapansa toimia, jatkaa Vasseur.
– Minun kantilta se ei ole iso juttu. Hän vain vaatii paljon muilta ja myös itseltään. Nico Hülkenberg oli samanlainen, kun hän ajoi minulla F3-sarjassa, mutta hän oli myös joka aamu paikalla 06:30.
Hamilton on ollut vaikeuksissa Ferrarin ajettavuuden kanssa, mutta Vasseurin mukaan kyse ei ole isoista asioista.
– Selvitämme ongelmat askel askeleelta. Ne eivät ole isoja. Jos jarrusysteemi ei ole kuskin mieltymysten mukainen, siinä häviää ehkä puolikymmenystä. Lewis usein liioittelee kokemiaan ongelmia, summasi Ferrari-pomo.
LUE LISÄÄ
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ferrari-pomo Lewis Hamiltonista: ”Liioittelee ongelmiaan”
- Huhupuheet romukoppaan – Max Verstappenilta selkeä viesti Mercedeksen suuntaan
- Muistatko Kimi Räikkösen kaikkien aikojen avauskierroksen? Tuttu vauhtivuoristorata hamuaa takaisin F1-kalenteriin
- Entinen tallipäällikkö latasi kovan arvion Lewis Hamiltonista
- Lähteet: Sergio Perez palaa F1-sarjaan
- Red Bull kriisissä? – henkilöstöä uhkaa luikkia muualle
- Ferrarilla suunnitteilla hyvin rohkea ratkaisu
- Taas uusi tallikaveriehdokas Valtteri Bottakselle
- Entinen Ferrari-kuski haluaa Lewis Hamiltonin ulos
- Franco Colapinto saa vielä armoa
- Muistatko Kimi Räikkösen kaikkien aikojen avauskierroksen? Tuttu vauhtivuoristorata hamuaa takaisin F1-kalenteriin
- Lähteet: Sergio Perez palaa F1-sarjaan
- Entinen tallipäällikkö latasi kovan arvion Lewis Hamiltonista
- Huhupuheet romukoppaan – Max Verstappenilta selkeä viesti Mercedeksen suuntaan
- Ferrari-pomo Lewis Hamiltonista: ”Liioittelee ongelmiaan”