Red Bull -kuskille potkut vain kahden kilpailun jälkeen – korvaaja nähdään autossa jo ensi viikolla

Brittimedia BBC raportoi keskiviikkona, että Red Bull on alentanut tallissa vasta kaksi kilpailua ajaneen Liam Lawsonin. Nuorukaisen korvaa sisartalli Racing Bullsin kilpakuljettaja Yuki Tsunoda.
Vaihto tapahtuu välittömästi. Neljättä kauttaan F1-sarjassa ajava Tsunoda nähdään Red Bullin ohjaimissa jo ensi viikolla Japanissa, miehen kotikilpailussa.
Lawson alennetaan Tsunodan paikalle. Kaksikko ajoi viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tallikavereina, kun Lawson nousi konkarikuski Daniel Ricciardon paikalle USA:n osakilpailuun. Parranpärinää alkukaudesta aiheutti se, miten Red Bull päätti valita kärkitalliinsa pienemmällä kokemuksella operoivan Lawsonin Tsunodan sijasta.
Nyt kahden kisaviikonlopun, yhden keskeytyksen ja 0 MM-pisteen jälkeen japanilainen saa näytön paikkansa ykköstallissa. Lawsonin esitykset olivat heikkoja Australiassa ja Kiinassa. Erityisesti aika-ajoissa miehen vauhti oli hukassa. Lawson jäi kahdessa aika-ajossa ja kertaalleen sprinttiaika-ajossa ensimmäiseen osioon. Kiinassa mies oli aikakierrosten hitain molemmissa sessioissa.
Japanin osakilpailu ajetaan 4-6.4. McLarenin Lando Norris johtaa MM-sarjaa kahden kisaviikonlopun jälkeen.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys

- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa