Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
Mercedeksen F1-talli vahvisti torstaina Valtteri Bottaksen palaavan tiimiin ensi kaudeksi varakuljettajan tehtäviin.
Mercedes on tuttu osoite suomalaiskonkarille, sillä Bottas kaasutteli saksalaismerkin alla kaudet 2017-21. Bottas saavutti tuona aikana 10 osakilpailuvoittoa, 20 paalupaikkaa ja pääsi jokaisella Mercedes-kaudellaan juhlimaan sen lisäksi valmistajien maailmanmestaruutta.
Bottas hyppäsi Mercedes-aikansa jälkeen Sauberille, joka osoittautui lopulta huonoksi valinnaksi. Kausi 2022 alkoi lupaavasti sveitsiläistallissa, mutta sen jälkeen talli valui pikku hiljaa pakan perälle. Sauberilla onkin eletty siirtymävaihetta, sillä talli tulee muuttumaan 2026 Audin tehdastiimiksi, eikä suomalaiskonkaria päätetty ottaa siihen projektiin mukaan.
Kisakuskin paikat kävivät vähiin ensi kaudeksi, mutta suomalaista tullaan näkemään jatkossa F1-varikoilla jälleen Mercedeksen väreissä.
– Se mitä tapahtuu seuraavaksi on paluu Mercedes-perheeseen kolmoskuskiksi 2025, enkä voisi olla enempää tyytyväinen, kommentoi Bottas.
– Tahdon kiittää Totoa (Toto Wolff), Mercedeksen tallipomo), tiimiä Brackleyssä ja kaikkia kolmikärkisen tähden väkeä toivottaessaan minut tervetulleeksi takaisin, fiilistelee suomalaiskonkari.
Bottas kokee hänellä olevan edelleen runsaasti annettavaa F1-sarjalle ja tavoitteena lieneekin löytää jälleen kisakuskin rooli kaudeksi 2026.
LUE LISÄÄ
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Formula 1 – kausi 2026
- MM-ralli – kausi 2026
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Yllätysuutinen! Täysin uusi kuljettaja rallin MM-sarjaan
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen