McLarenilta tyly linjaus: Oscar Piastrille rajut kilpailurajoitteet loppukaudeksi -”Hän on valmis luopumaan voitosta”
Mestaruustaistossa mukana oleva McLaren aikoo asettaa tiukat kilpailurajat kuljettajilleen loppukaudeksi. Tämä tarkoittaa sitä, että aussikuljettaja Oscar Piastri joutuu toimimaan tallikaveri Lando Norrisin siipimiehenä.
Norris on toisena kuljettajien MM-pisteissä, kuitenkin 62 pistettä Red Bullin Max Verstappenia perässä. McLarenin vauhti on kiihtynyt koko sarjan parhaaksi kauden edetessä. Viime viikkojen tulokset ovat nostaneet Norrisin sekä tallin varteenotettavaksi mestarihaastajaksi.
Neljäntenä pisteissä olevalle Piastrille on määrätty kakkoskuljettajan rooli loppukaudeksi. Aussikuski haastoi tallikaverinsa edellisessä kilpailussa Monzassa, joka johti pieneen eripuraan tallin sisällä. McLaren ei päättänyt käyttää tallimääräystä kuljettajiensa kanssa, mutta tulevissa kilpailuissa talli ei enää epäröi käyttää Piastria Norriksen pistemestästyksen apuna.
Päätös on tehty Italian GP:n jälkeen käydyssä McLarenin johtajakokouksessa. McLarenin tallipäällikkö Andera Stella kertoi, että molemmat kuljettajat olivat mukana päätöksessä.
– Keskustelimme tilanteesta avoimesti kuljettajien kanssa, Stella kommentoi BBC:lle.
– Oscar on valmis auttamaan Landoa parhaansa mukaan. Hän sanoi olevansa valmis luovuttamaan jopa voiton, vaikka se tuntuisikin pahalta. Hän haluaa parasta tallille.
– Me haluamme maksimisoida tuloksemme mestaruustaistossa, niin tallin kuin myös kuljettajan hyväksi. Me emme halua tunteiden kuumenevan radalla. He eivät voi käyttää liikaa voimavaroja kilpaillessaan toisiaan vastaan.
F1-sarja palaa tositoimiin tulevana viikonloppuna Bakun katuradalla.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Kanadan GP 2026 – F1: Aikataulu, tv, kuskit, tulokset
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Sami Pajarin kaudessa toistuu nyt sama kaava – taas palkintopallilla
- Christian Hornerilta suoraa tekstiä – paluu F1-sarjaan edessä?
- Portugalin MM-ralli 2026: Erikoiskokeet, tv-lähetykset ja osallistujat
- Kanarian MM-rallin tulokset – Sami Pajarille jälleen huippusijoitus
- Max Verstappenin isä rajussa ulosajossa – auto päätyi katolleen
- Romahdus – Sami Pajari latasi suorat sanat!
- Kanarian MM-rallin tulokset – Sami Pajarille jälleen huippusijoitus
- Villi väite: F1-supertähti korvaa Max Verstappenin?
- Nyt jysähti – mullistava uutinen rallin MM-sarjaan!
- Zak Brown sanoi sen ääneen: tähän talliin Max Verstappen siirtyy
- Ferrarilta raju ratkaisu – tallin kilpuriin jättimuutos
- FIA reagoi – Miamin F1-kisaviikonloppuun yllätysmuutos!
- Valtteri Bottas fiilistelee Cadillac-pestiään – näitä asioita ei edellisissä tiimeissä päässyt tekemään
- Romahdus – Sami Pajari latasi suorat sanat!
- Ferrarin ex-pomolta yllättävä paljastus Red Bullista: ”Tarkoitus oli johtaa koko toimintaa”
- Juha Miettisen epäonnisesta kuolonkolarista lisätietoja