Charles Leclerc huimaan voittoon Italiassa – kolaroiko F1-kuljettaja itselleen kilpailukiellon?

Jännittävä Italian osakilpailu on saatu päätökseen Monzassa. Kilpailun voittoon ajoi loistavalla suorituksella yleisön suosikki Charles Leclerc.
Ferrari-kuljettaja ajoi kilpailun yllättäen yhdellä pysähdyksellä, reagoiden McLaren-kuskien suureen rengaskulumaan. Lopun jahtauksesta huolimatta, lähdössä johdon napannut Oscar Piastri ei saanut monacolaista kiinni.
Päivä on eittämättä pettymys MM-haastaja Lando Norrisille. Paalulta lähtenyt britti menetti jo seitsemättä kertaa urallaan johdon lähtiessään paalulta. Max Verstappenin jäädessä vasta kuudenneksi, olisi Monza ollut oikea paikka kuroa MM-johtoa kiinni. Kolmas sijoitus kuroi eroa kiinni lopulta vaivaisen kuusi pistettä.
Mercedes-kuskien kilpailu oli vailla suuria tapahtumia. Lewis Hamilton ajoi yksinäisyydessä viidenneksi. Vauhti ei riittänyt edessä ajavan Carlos Sainzin rinnalle. Alussa kolaroinut George Russell ylsi lopulta seitsemänneksi, pitäen Red Bullin Sergio Perezin takanaan.
Kärkikymmenikön täydensivät Alexander Albon sekä Kevin Magnussen. F1-tulokas Franco Colapinto ajoi tyylipuhtaan suorituksen, yltäessä lopulta sijalle 12.
Valtteri Bottaksen kilpailu oli odotetun vaikea. Suomalainen yritti eriävää strategiaa, ajaen ensimmäisen stinttinsä pitkäksi kovalla rengasseoksella. Sauberin vauhti sakkasi kuitenkin täysin, eikä pisteisiin ollut mahdollisuuksia.
Kilpailussa lätkittiin myös useita aikasakkoja. Daniel Ricciardo sai yhteensä 15 sekuntia sakkoa. Molemmat Haas-kuljettajat saivat niin ikään sakkoja, Nico Hülkenberg 5 sekuntia, Magnussen 10. Magnussenia uhkaa myös kilpailukielto rangaistuksensa seurauksena. Jos linja pysyy, FIA lätkäisee tanskalaiselle kaksi rangaistuspistettä. Tämä tarkoittaisi Magnussenin tilanteessa yhden kilpailun ajokieltoa.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Carlos Sainzin mystiselle ulosajolle löytyi selitys
- Australian GP:n lopputulokseen muutos – tuomaristo perui Mercedes-kuskin rangaistuksen
- 1029 päivän pitkä piina ohi – MM-kärjessä joku muu kuin Max Verstappen
- F1-kauden avauskilpailussa uskomatonta draamaa – Lando Norris voittoon kuuden auton keskeyttäessä
- F1-kisassa lisää romua – vanha kettu rysäytti ulos
- F1-kauden avauskierroksella täysi kaaos – Carlos Sainz seinään turva-auton takana
- F1-tulokas sortui noloon ajovirheeseen ja murtui kyyneliin
- Paljastiko Charles Leclerc syyn Ferrarin kaamealle aika-ajolle – ”Teimme oikean ratkaisun”
- Mercedes-tähti luovuttaa kauden suhteen – ”Heidän ei tarvitse kehittää autoa enää ollenkaan”
- F1-tulokkaan kammottava avausviikonloppu sai jatkoa
- Mercedeksen tähtikuljettajan sopimusneuvottelut jäihin – tallilta erikoinen vakuutus
- Mercedes-tähti luovuttaa kauden suhteen – ”Heidän ei tarvitse kehittää autoa enää ollenkaan”
- F1-tulokkaan ura jäämässä kammottavan lyhyeksi? – ”Se voi olla ohi jo Australian jälkeen”
- Paljastiko Charles Leclerc syyn Ferrarin kaamealle aika-ajolle – ”Teimme oikean ratkaisun”
- Tulokaskuski rysäytti seinään Australian GP:n avausharjoituksessa – Lando Norris nopein
- Tuukka Taposen ensimmäiset aika-ajot F3-sarjassa täysin penkin alle
- Valtteri Bottas vastaa saamaansa kritiikkiin – ”Tuli vähän outo fiilis”
- F1-tulokkaan kammottava avausviikonloppu sai jatkoa
- Ferrarille kärkiaika Australian GP:n toisissa harjoituksissa – Red Bullit vaisuja
- Rankkasade lähestyy – F1-kisan aikataulu saattaa muuttua